Hanke Kehittämishanke - 169452 Meijän Nordic – Urheilun ja kulttuurin yhdistämisen hanke Kuusamon Erä-Veikot ry 18.05.2021 - 27.01.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen avulla yhdistetään kansainvälinen Ruka Nordic -urheilukilpailu ja kulttuuri viihdyttäväksi kokonaisuudeksi ennennäkemättömällä tavalla. Ruka Nordicista rakennetaan toimintoja törmäyttämällä kaikkien kuusamolaisten yhteinen tapahtuma, Meijän Ruka Nordic, johon sitoutetaan suunnitelmallisesti myös paikalliset kulttuuri- ja yhdistystoimijat. Hankkeen aikana suunnitellaan ja toteutetaan toimintamalli, joka yhdistää kulttuuri- ja kolmannen sektorin toimijat, kyläyhdistykset ja yritykset tuottamaan ja jakamaan tapahtuman alueelle tuomaa taloudellista hyötyä ja kansainvälistä näkyvyyttä. Hankkeessa vahvistetaan tapahtuman sosiokulttuurisia vaikutuksia paikallisyhteisöön. Sen tavoitteena on lisätä aktiivista matalankynnyksen oheistoimintaa eri kohderyhmille ja sitouttaa paikalliset toimijat tapahtumaan. Lisäksi hankkeessa vahvistetaan tapahtuman järjestämisen kannalta elintärkeätä vapaaehtoistyön tulevaisuutta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 169452 Aloituspäivämäärä 18.05.2021 Loppumispäivämäärä 27.01.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Kulttuuri- ja luonnonperintö, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kulttuuri matkailu verkostot virkistys- ja harrastustoiminta Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Koillismaan Leader ry Toteutuskunta KUUSAMO Julkisen rahoituksen osuus: 77,49 % Jaa: