Hanke Kehittämishanke - 22473 Metsäbiotaloutta kestävästi Pirkanmaalla Suomen metsäkeskus - Finlands skogscentral 01.09.2016 - 14.04.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Uudet biotalouden tehdasinvestoinnit Suomessa edellyttävät puunkorjuun voimakasta lisäämistä myös Pirkanmaalla. Pirkanmaan uusimman metsäohjelman mukaan maakunnan hakkuita voidaan lisätä miljoonalla kuutiolla. Kestävä lisääminen edellyttää kuitenkin panostusta mm. talousmetsien luonnonhoitoon ja vesiensuojeluun. Myös kaavoituksen ja metsien talouskäytön välisiä ristiriitoja pitää pyrkiä vähentämään ja kehittää vuoropuhelua eri osapuolten välillä. Varsinkin kunnostusojitukset mutta joltain osin myös maanmuokkaus ja lannoitus kuormittavat vesistöjä, sekä joltain osin harvinaisten lajien häviämiseen ja myös joidenkin metsälajien taantumiseen. Oikeilla menetelmillä ja pienillä panostuksilla pystytään vaikuttamaan vesiensuojeluun ja samalla lajien kannalta positiiviseen kehitykseen. Myös metsien sertifiointi edellyttää metsien monimuotoisuudesta ja vesistöistä huolehtimista ja vuotuisissa tarkastuksissa korjaavina toimenpiteinä ehdotetaan Pirkanmaalla mm. neuvontaa vesistöhaittojen vähentämisestä, kohderyhmänä korjuuyrittäjät ja maanmuokkausurakoitsijat sekä metsäalan toimijat. Myös vesiensuojelun erilaisia uuden teknologian sähköisiä hallintatyökaluja tulee kehittää. Hankkeessa järjestetään runsaasti info ¿tilaisuuksia, seminaareja, neuvontaa ja maastoretkeilyjä muun muassa metsätalouden vesiensuojelusta, talousmetsien luonnonhoidosta, tuhkalannoituksesta, riistanhoidosta ja metsätalouden huomioimisesta kaavoituksessa. Lisäksi hanke tiedottaa aktiivisesti erilaisista hankkeen teemoista. Hankkeen tavoitteena on järjestää kolmen vuoden aikana yhteensä 91 tilaisuutta. Näiden kaikkien tilaisuuksien yhteinen osanottajatavoite on 1700 henkilöä. Monimuotoinen talousmetsien luonnonhoito, kaavoituksen kehittäminen ja metsätalouden vesiensuojelun tehostaminen mahdollistavat Pirkanmaalla kestävän puuntuotannon. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 22473 Aloituspäivämäärä 01.09.2016 Loppumispäivämäärä 14.04.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 1.2 Tiedonvälitys ja esittelytoimet Toimenpiteen tyyppi Koulutus ja tiedonvälitys Toimenpiteen tarkenne Tiedonvälitys ja esittelytoimet, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat metsän kestävä käyttö vesienhoito Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus Toteutuskunta TAMPERE Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: