Hanke Kehittämishanke - 16626 Metsäkaari – kehittyvä metsanomistus Suomen metsäkeskus - Finlands skogscentral 01.01.2016 - 23.10.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoitteena on: 1. Vauhdittaa kuolinpesien purkamista 2. Lisätä ja helpottaa yhteismetsäomistusta 3. Parantaa yhteisomistustilojen päätöksentekokykyä 4. Edistää metsien siirtymistä aktiivisille metsänomistajille sekä lisätä aktiivista ja yritysmäista metsänomistusta 5. Lisätä vapailla markkinoilla myytävien metsätilojen määrää Hankkeen välillisenä tavoitteena on turvata teollisuuden puunsaantia sekä parantaa metsänhoidon tasoa. Lisääntyvät hakkuut ja metsäpalvelujen kysyntä tuovat työtä ja toimeentuloa maaseudulle. Hankkeen ensisijaisena kohderyhmänä ovat omistusjärjestelyjä harkitsevat kuolinpesät sekä yhteismetsän perustamista tai siihen liittymistä harkitsevat metsänomistajat. Lisäksi hankkeen toimenpiteiden kohderyhmänä ovat hankealueen metsäalan toimijat (metsänhoitoyhdistykset, metsäteollisuus, metsäpalveluyrittäjät, Otso metsäpalvelut, Suomen metsäkeskus, metsä- ja maatalousalan oppilaitokset jne) sekä muut metsien omistusjärjestelyjä toteuttavat (pankit, kiinteistönvälittäjät, asianajotoimistot, Pro Agria) ja erilaiset metsänomistuksen kanssa tekemisissä olevat muut tahot (Maanmittauslaitos, verohallinto, vakuutusyhtiöt, Mela, maistraatit, edunvalvojat jne). Hankkeen oleellisin toimenpide on järjestää info -tilaisuuksia. Hankkeen tavoitteena on järjestää kahden vuoden aikana yhteensä 39 tiedotustilaisuutta ja 2 messutapahtumaa eli yhteensä 41 eri tilaisuutta. Näiden kaikkien tilaisuuksien yhteinen osanottajatavoite on 1 750 henkilöä. Hankkeessa kokeillaan uusia toimintatapoja tiedonvälitykseen liittyen. Esimerkiksi annetaan vertaisneuvontaa, jossa kolme sukupolvenvaihdosta suunnittelevaa perhettä kokoontuu kolme kertaa ja kukin on vuorollaan koollekutsujana. Hankehenkilö toimii tapahtuman tuki- ja asiantuntijahenkilönä. Viestintää ja neuvontaa tehdään myös sähköisiä verkkoja hyödyntämällä: osa infotilaisuuksista videoidaan, jolloin niitä voi seurata koneelta. Myös erilaiset sosiaalisen median oppimisryhmiä (esim. Facebook) hyödynnetään tiedonvälityk Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 16626 Aloituspäivämäärä 01.01.2016 Loppumispäivämäärä 23.10.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 1.2 Tiedonvälitys ja esittelytoimet Toimenpiteen tyyppi Koulutus ja tiedonvälitys Toimenpiteen tarkenne Tiedonvälitys ja esittelytoimet, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Biotalous metsän kestävä käyttö naiset nuoret Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Savon ELY-keskus Toteutuskunta KUOPIO Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: