Hanke Kehittämishanke - 196996 Palvelujen esteettömyyden ja saavutettavuuden parantaminen ÄHTÄRIN ZOO RESORT Oy 01.04.2022 - 13.06.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Keskusteluissa kuntalaisten, yhdistysten sekä tapahtumajärjestäjien kanssa on noussut useasti esille alueen palveluiden esteettömyyden ja saavutettavuuden tasapuolisuus. Palvelujen kehittämisessä otetaan usein huomioon suuret massat sekä asiakasryhmät, joiden palvelukonseptit ovat useinkin hyvin toteutettu ja suunniteltu. Vammaispalveluiden osalta on kuitenkin tärkeää lakisääteiset palvelut sekä sitä tukevat toimenpiteet. Lisäksi on paljon toimenpiteitä sekä yksityiskohtia, joita voitaisiin huomioida paremmin esteettömyyden ja saavutettavuuden näkökulmasta palvelukonseptien kehittämisessä sekä investoitaessa uusiin rakennuksiin tai korjattaessaa vanhaa jo ennen hankkeiden aloittamista. Toimijoiden näkökulmasta tämä hanke tulee nostamaan palvelun tasoa. Selkeät ja näkyvät merkinnät parantavat kuntalaisten, mutta myös kansainvälisten asiakkaiden palvelua. Tavoitteena on nostaa mm. vammaisten asiakkaiden palvelutarpeet esille sekä ohjeistaan alueen asukkaita, yrittäjiä, yhdistyksiä, tapahtumajärjestäjiä sekä erilaisia toimijoita huomiomaan esteettömyys palvelukonsepteissaan, jotta palveluiden saavutettavuutta pystytään parantamaan tasapuolisesti kaikille asukkaille sekä toimijoille. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 196996 Aloituspäivämäärä 01.04.2022 Loppumispäivämäärä 13.06.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat aktiviteettimatkailu Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Kuudestaan ry Toteutuskunta ÄHTÄRI Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: