Hanke Kehittämishanke - 49481 Palvelupaja-hanke Siikajoen kunta 01.08.2017 - 13.05.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Yhdistysten toiminnalla on merkittävä rooli Siikajoen kunnan elinvoimaisuuden sekä asukkaiden viihtyvyyden ja hyvinvoinnin rakentamisessa. Yhdistysten voimin järjestetään monia isoja vapaa-ajantapahtumia sekä ylläpidetään ja kehitetään vapaa-ajan paikkoja. Lisäksi monet eri-ikäisille suunnatut kerhot pyörivät vapaaehtoisvoimin. Yhdistykset sitovat paljon omia resursseja (henkilötyövuodet ja raha) asukkaiden hyvinvoinnin eteen myös työllistämällä nuoria ja pitkäaikaistyöttömiä sekä toteuttamalla erilaisia hankkeita. Aktiivinen yhdistystoiminta on hajaantunut eri kylille ja kylät toimivat suurelta osin vain oman kylän alueella. Sen vuoksi on tarpeen luoda yhteisiä toimintamalleja, joilla tuetaan sekä kylien että yhdistysten välistä yhteistyötä tapahtumien, toiminnan ja palveluiden tuottamisessa. On tarpeen luoda toimintoja, jotka tukisivat näiden jatkuvuutta myös yhdistystoimijoiden vaihtuessa ja samalla nostaisivat yhdistystoiminnan arvoa ja näkyvyyttä. Olemassa olevat yhdistysten tuottamat palvelut on hyvä kartoittaa ja paketoida sopiviksi kokonaisuuksiksi palvelemaan kuntalaisten ohella myös matkailijoita. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 49481 Aloituspäivämäärä 01.08.2017 Loppumispäivämäärä 13.05.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kulttuuri kylätoiminta matkailu nuoret uudet palvelut verkostot virkistys- ja harrastustoiminta yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Nouseva Rannikkoseutu ry Toteutuskunta SIIKAJOKI Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % Jaa: