Hanke Kehittämishanke - 17559 PASSI – Pöytyän ja Auran asiointiliikenteen kehittäminen Varsinais-Suomen liitto - Egentliga Finlands förbund 01.02.2016 - 29.01.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tarkoituksena on kehittää asiointiliikennettä Pöytyän ja Auran kunnissa. Hankkeessa selvitetään kyytien järjestämiseen keskittyviä mobiilipalveluita sekä mahdollisuuksia hyödyntää hankealueen asiointiliikennettä tavarankuljetuksessa, esimerkiksi pakettien ja päivittäistavaroiden osalta. Lisäksi tutkitaan tarvetta ja vaihtoehtoja uudelle asiointiliikenneyhteydelle Kyrön, Riihikosken ja Auran palvelukeskusten välillä. Toimenpiteillä parannetaan asukkaiden elinolosuhteita ja pyritään digitalisoimaan kunnan palveluita muun muassa selvittämällä hankealueelle soveltuvat kyytien yhdistämiseen ja etsimiseen tarkoitetut mobiilipalvelut. Kohderyhmänä hankkeessa ovat Pöytyän ja Auran kuntien asukkaat sekä liikenteeseen liittyviä päätöksiä tekevät virkamiehet ja luottamushenkilöt. Kuntalaisille tehtävän kyselyn avulla tutkitaan tarkoituksenmukaisia liikennöintivaihtoehtoja asiakaslähtöisesti. Työssä pyritään hyödyntämään paikkatietoa, avointa dataa ja datan visualisoinnin keinoja. Hanke pyrkii edistämään luonnollisten asiointiyhteyksien käytettävyyttä yli kuntarajojen ja lisäämään kuntalaisten tasa-arvoa ja palveluiden saavutettavuutta. Lisäksi asiointiliikenneyhteydet palvelukeskusten välillä vahvistavat alueen elinkeinoelämää ja palveluita. Pöytyän ja Auran kuntien lisäksi hankkeen tuloksista hyötyvät naapurikunnat ja muut samanlaisia haasteita omaavat alueet Suomessa, jotka voivat soveltaa hankkeen tuloksia kehitystyössä ja päätöksenteossa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 17559 Aloituspäivämäärä 01.02.2016 Loppumispäivämäärä 29.01.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.1 Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Selvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Varsinais-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry Toteutuskunta PÖYTYÄ Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: