Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 91828 Pitoa ja vetoa Kuhmoon -hanke Kuhmon kaupunki 13.05.2019 - 13.07.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoitteena on tutkia kattavasti Kuhmon pito- ja vetovoimatekijöitä ja hyödyntää tätä tietoa Kaupungin viestinnän, tulomuuttopalveluiden ja peruspalvelujen kehittämisessä. Hankkeen tavoitteena on selvittää myös Tuupalan puukoulukeskuksen ja Metsästyslain 8§ merkitys pito- ja vetovoimatekijänä. Kainuun työvoimapula on maa suurista ja tarvitsemme osaajia julkiselle ja yksityiselle sektorille. Pito- ja vetovoimatutkimus tukee rekrytointia niin Kuhmossa kuin koko Kainuussa. Tavoissa tehdä työtä on tapahtumassa murros ja monipaikkaisuus on trendi. Murroksen hyödyntäminen on olennaista ja hankkeella kehitetään houkuttelevia työtiloja tähän tarpeeseen. Pito- ja vetovoimatutkimus toteutetaan fokusryhmähaastatteluin. Haastattelut antavat nykyisille kuhmolaisille ja myös nuorille mahdollisuuden olla vahvemmin mukana kaupungin kehittämisessä. Ilmastonmuutoksen haaste koskettaa kaikkia ja erityisesti suuria kaupunkeja. Puurakentaminen koetaan vaihtoehtona hiilineutraaliin rakentamiseen. Tämän vuoksi tutkimuksessa haluttaan selvittää Kuhmon Tuupalan puukoulun merkitys pito- ja vetovoimatekijänä. Hankkeen tavoitteet voidaan jakaa neljään osa-alueeseen: 1. Pitovoimatekijöiden vahvistaminen osana palvelumuotoilua ja kehittämistä. 2. Vetovoimatekijöiden nostaminen esille osana viestintää ja tulomuuttopalveluja. 3. Selvittää erityiskohteena puurakenteisen koulun ja metsästyslain 8§:n vaikutus pito- ja vetovoimaan. 4. Tukea monipaikkaisuutta ja palvelujen kehittämistä vapaa-ajanasukkaiden ja kylillä vierailevien tarpeisiin kehittämällä yhteisöllisiä työtiloja. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 91828 Aloituspäivämäärä 13.05.2019 Loppumispäivämäärä 13.07.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat innovaatio/kokeilu resurssitehokkuus uudet palvelut yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kainuun ELY-keskus Leader-ryhmä Elävä Kainuu LEADER ry Toteutuskunta KUHMO Julkisen rahoituksen osuus: 60,00 % Jaa: