Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 198916 Raatihuoneen ja Tuulimyllyn kunnostaminen Raution Kyläyhdistys ry 21.03.2022 - 04.07.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Raution keskustassa sijaitsevat kyläyhdistyksen ylläpitämät kylätalo Raution Raatihuone ja historiallisesti arvokas Petäistön tilan tuulimylly. Näitä voisi pitää eräänlaisina maamerkkeinä Raution läpi kulkiessa. Raatihuone on entinen Osuuspankin talo, jonka kyläyhdistys osti Kalajoen kaupungilta vuonna 2021 kylätaloksi. Nyt on aiheellista ja ajankohtaista Raatihuoneen ulkoinen kunnostaminen edustamaan paremmin kylätaloa ja nimensä mukaisesti Raatihuonetta. Samalla on aiheellista myös kunnostaa sisätilat vastaamaan mm. paremmin nykyaikaisen kokoustilan vaatimuksia. Tuulimylly on ollut Raution nuorisoseuran pihalla maamerkkinä vuosikausia. Tällä hetkellä tuulimylly on siirretty uuden monitoimitalon rakentamisen tieltä varastoon odottamaan kunnostusta ja uutta sijoituspaikkaa. Tällä hankkeella toteutetaan molemmat kunnostushankkeet. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 198916 Aloituspäivämäärä 21.03.2022 Loppumispäivämäärä 04.07.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Rieska-LEADER ry Toteutuskunta KALAJOKI Julkisen rahoituksen osuus: 50,00 % Jaa: