Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 76599 Revontulien kuuntelulaitteisto Hankasalmen Observatorioon Jyväskylän SIRIUS ry 01.07.2018 - 09.12.2021 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Revontulien syntymekanismi tunnetaan tänä päivänä varsin hyvin, samoin kuin revontulien esiintymiskorkeus, noin 100 km. Revontulien äänet sen sijaan on edelleen ratkaisematon arvoitus. Kansanperinteessä on lukuisa joukko tarinoita revontulien kolinasta tai huminasta. Revontulien aiheuttamien äänien olemassaoloa ei kuitenkaan tähän päivään saakka ole kuitenkaan pystytty kiistattomasti todentamaan tai väitettä äänistä kumoamaan. Aalto-yliopiston emeritusprofessori Unto K. Laine onnistui maaliskuussa 2013 äänittämään `kohahduksen', joka mitä todennäköisimmin on peräisin revontulista. Prof. Laine on kehittänyt teorian, jonka mukaan äänet muodostuvat revontulten indusoimina huomattavasti alempana kuin itse valoilmiö, ja ovat siksi kuultavissa. Tämän hankkeen puitteissa Jyväskylän Sirius ry:n Hankasalmen observatorioon rakennetaan maailman ensimmäinen revontulien äänten tutkimiseen tarkoitettu havaintoasema. Aseman sijoittaminen nimenomaan Hankasalmelle on perusteltua, sillä Hankasalmen observatorion yhteydessä on Ilmatieteenlaitoksen magnetometri ja Jyväskylän Sirius ry:n revontulikamera. Nämä molemmat laitteistot yhdessä tämän hankkeen puitteissa toteutettavan äänen havainnointiaseman kanssa muodostavat ainutlaatuisen havaintolaitteistokokonaisuuden, mitä ei ole missään muualla maailmassa. Havaintoaseman suunnittelu on tehty yhteistyössä prof. Laineen kanssa. Havaintoasema parantaa erilaisia harrastusmahdolisuuksia observatoriolla, sillä revontulien äänten lisäksi voidaan kuunnella erilaisia luonnon ääniä, kuten lintujen muuttoa ja laulua sekä erilaisten myrskyjen liikkeitä. Asemaa voidaan myös käyttää opetustarkoituksiin. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 76599 Aloituspäivämäärä 01.07.2018 Loppumispäivämäärä 09.12.2021 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Maaseutukehitys ry Toteutuskunta HANKASALMI Julkisen rahoituksen osuus: 70,00 % Jaa: