Hanke Kehittämishanke - 101908 SEIC 2nd generation- for improved sustainable livelihoods in countryside Kehittämisyhdistys Sepra ry 01.08.2019 - 12.01.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kansainvälisen hankkeen tavoitteena on edistää alueen maaseutuyrittäjien ja maaseudulla toimivien yhdistysten toimintavalmiuksia alueen elinvoimaisuuden edistämiseksi yhdessä toimien. Hankkeella tuetaan toimijoiden kansainvälistymistä yhteistyössä eri alueiden toimijoiden kanssa sekä rakennetaan kumppanuuksia yli valtakunnan rajojen Viroon sekä Latviaan. Hankkeen keskeisimpiä toimintamuotoja ovat kohderyhmille suunnatut yhteistyötapaamiset kotimassa, työpajat ja opintoretket kumppanimaihin. Lisäksi hankkeessa nostetaan esiin alueen matkailumahdollisuuksia kansainväliselle www.seic.ee sivuston avulla. Keskeinen osa hanketta on löytää yrittäjille, yhteisöjen edustajille ja nuorille vaihtokumppaneita yhteistyömaista, jotta nämä pääsevät kansainvälistymisen alkuun hyvin matalalla kynnyksellä toteuttamalla osana hanketta 2-4 päivän 'vaihtoja' ja isännöimällä vastaavasti kansainvälisten toimijoiden vierailuja. Niiden osalta, joilla on jo hieman kokemuksia kansainvälistymisestä viedään toimintaa eteenpäin erityisesti teematyöpajojen ja opintomatkojen avulla. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 101908 Aloituspäivämäärä 01.08.2019 Loppumispäivämäärä 12.01.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.3 Mikroyritysten yhteistyö Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Tiedonhankintahanke, teollinen tutkimus (tuki 80 %) Hankeluonne Kansainvälinen Asiasanat Uusi liiketoiminta Yritystoiminnan aloittaminen matkailu nuoret verkostot yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus Toteutuskunta HAMINA Tukiprosentti: 80,00 % Jaa: