Hanke Kehittämishanke - 17300 Silta työelämään Hämeenlinnan Seudun 4H-yhdistys ry 01.12.2015 - 26.06.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Silta työelämään -hankkeella aktivoidaan Ydin-Hämeen alueella kolmatta sektoria sekä yrittäjiä rohkeasti palkkaamaan oman alueensa nuoria töihin. Hankealueen nuoria puolestaan aktivoidaan työllistymään ja markkinoimaan omaa osaamistaan työelämässä. Hankkeen avulla luodaan uudenlaisia tapoja nuorten työllistämisen toteutukseen ja pyritään ennaltaehkäisemään nuorisotyöttömyyttä ja syrjäytymistä tarjoten nuorille keinoja ja vertaisesimerkkejä työllistymisestä. Toimenpiteinä ovat nuorten työelämävalmiuksien lisääminen työelämävalmennuksen avulla vastaamaan alueen yritysten, yhteisöjen ja asukkaiden tarpeita, toimivien yhteistyömallinen luominen sekä alueen yhteistyökumppaneiden kannustaminen nuorten työllistämiseen. Hanke edistää nuorten työelämävalmiuksia, kannustaa yrittäjämäiseen toimintatapaan ja luo järjestelmän, joka yhdistää työtä tarvitsevat nuoret ja työn tarjoajat. Hankkeen aikana tavoitetaan eri tavoin 650 nuorta ja 200 yritystä tai yhteisöä sekä huomattava määrä alueen asukkaita. Erilaisia tapoja ovat infotilaisuudet, koulutukset, valmentaminen, henkilökohtaiset kontaktit, blogi ja sosiaalinen media. Nuorille järjestetään hankkeen aikana työelämän perusasioista koulutusta, tapahtuman tuottamista ja yrittäjyyttä opettavia sekä alakohtaisia työelämävalmennuksia.Tavoitteena on perustaa alueelle nuorten duunirinkejä ja 60 nuorta saa hankkeen aikana työtä vähintään kahdeksi viikoksi tai työllistää itsensä oman yrityksen kautta. Hankkeen toteutusaika on 1.12.2015-15.12.2017 Hankkeen toteuttaja on Tuuloksen 4H-yhdistys ry. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 17300 Aloituspäivämäärä 01.12.2015 Loppumispäivämäärä 26.06.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat nuoret Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Leader-ryhmä Linnaseutu ry Toteutuskunta HÄMEENLINNA Tukiprosentti: 80,00 % Jaa: