Hanke Kehittämishanke - 157422 Taljat rahaksi – porontaljan jalostamisen kehittämishanke Lapin ammattikorkeakoulu Oy 01.05.2021 - 30.04.2023 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Porontaljoja ja -nahkaa on hyödynnetty monipuolisesti kautta aikojen. Suuntaus on ollut, että taljat päätyvät muutaman suuren ostajan kautta käsiteltyinä ympäri maailmaa. Viime vuosina ne ovat kuitenkin jääneet pääosin myymättä muuttuen jopa jätteeksi. Syynä tähän on ollut yhtä suurta taljanostajaa kohdanneet tuotannolliset ongelmat. Tästä johtuen tuottajahinta on romahtanut. Koronakriisi seisautti taljamarkkinoita entisestään. Porotalous on kohdannut viimeisten vuosien aikana kovia haasteita. Epäsuotuisat luonnonolot ovat laskeneet tuotetun lihan määrää. Lisäksi koronakriisin aiheuttama poronlihan markkinahäiriö on syventänyt poronomistajien hätää; se pysäytti ulkomaisten turistien matkailun Lappiin ja suuri poronlihan menekin kanava, ravintolamyynti tyrehtyi ja useille porotiloille erittäin merkittävä tulonlähde, porotilamatkailu loppui. Näin useissa porotaloudesta elävissä perheissä ollaan tilanteessa, jossa tarvitaan kaikki keinot käyttöön lisätä poroista saatavaa tuloa suoranaisen konkurssin välttämiseksi ja elinmahdollisuuksien turvaamiseksi. Hankkeen tavoitteena on estää taljojen päätyminen jätteeksi. Niiden myynti tulee turvata siten, että tuottaja saa niistä kohtuullisen korvauksen. Porontalja ja -nahka kaipaavat ympärilleen lisää toimijoita saadakseen positiivista nostetta, josta pääsevät hyötymään niin alkutuottajat, taljoja ostavat yritykset kuin taljoihin kytkeytyvät muut elinkeinonharjoittajat. Porontaljoihin liittyvä liiketoiminta kaipaa monipuolisuutta jalostamiseen, tuotteisiin ja myyntiin. Hankkeessa aktivoidaan ketjun alkupää eli poromiehet passiivisesta tuottajasta aktiivisiksi jalostajiksi, myyjiksi ja markkinoille saattajiksi. Lisäksi aktivoidaan muita alueellisia toimijoita hyödyntämään taljaa. Hankkeessa selvitetään erilaisia käsittely- ja jalostustapoja, käyttökohteita ja markkinoita. Lisäksi hankkeessa rakennetaan verkostoja taljojen hyödyntämisen ja myynnin edistämiseksi koko ketjun eri tasoille. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 157422 Aloituspäivämäärä 01.05.2021 Loppumispäivämäärä 30.04.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 1.2 Tiedonvälitys ja esittelytoimet Toimenpiteen tyyppi Koulutus ja tiedonvälitys Toimenpiteen tarkenne Tiedonvälitys ja esittelytoimet, kehittäminen Hankeluonne Alueiden välinen Asiasanat eläinten hyvinvointi kierrätys poro resurssitehokkuus yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Lapin ELY-keskus Toteutuskunta ROVANIEMI Kokonaisrahoitus 212 406,00 € Julkinen rahoitus 212 406,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 191 165,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 89 210,52 € Valtio: 101 954,48 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 21 241,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90,00 % Jaa: