Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 30810 Tempastaan eloa enemmän Urheilu- ja kyläseura Tuukkalan Tempaus ry 03.10.2016 - 26.08.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Tempastaan eloa enemmän -hankkeessa parannetaan palvelutarjontaa Hirvensalmen Tuukkalan seudulla sekä tehdään pieniä korjauksia kylätalon kunnon parantamiseksi. Hankkeessa perustetaan kylälle koulun kiinteistöön kirpputoritoiminnan, maton- ja pyykinpesupaikan lisäksi kesäisin toimiva kesäpuoti, jonka palveluihin kuuluu elintarvikekioski, kahvila sekä infopisteenä toimiminen. Kohderyhmänä on alueen asukkaat, mökkiläiset sekä ohikulkijat. Tavoitteena on parantaa palvelujen saatavuutta kylällä, koska varsinkin kesäaikaan seudulla on paljon lomalaisia ja mökkiläisiä, ja kuntakeskukseen tulee yli 15 km matkaa palvelujen saamiseksi. Kesäpuodin avulla saadaan palvelujen parantamisen myötä positiivista kyläkuvaa ja lisättyä kanssakäymistä ja mahdollisuuksia kohdata tuttuja ilman kauemmaksi liikkumista. Kaikilla ei ole kulkuneuvoja, ja joukkoliikenne toimii harvakseltaan. Palvelujen saaminen kylälle vähentää liikennettä pitempään matkaan pienentäen ympäristökuormitusta sekä liikenneriskejä. Infopisteestä voi saada vinkkejä paikallisiin tapahtumiin tai palveluihin, mikä voi parantaa alueen elinkeinoelämää. Infosta voi myös hankkia mm. alueen kalalupia. Tuukkalan kesäpuoti palveluineen tarjoaa myös nuorille kesätyöpaikkamahdollisuuden päästä tutustumaan työelämään ja saamaan kokemuksia työnteosta ja parantaen siten myös nuorison aktivoitumista. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 30810 Aloituspäivämäärä 03.10.2016 Loppumispäivämäärä 26.08.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Veej'jakaja ry Toteutuskunta HIRVENSALMI Julkisen rahoituksen osuus: 50,00 % Jaa: