Hanke Kehittämishanke - 13673 Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin Hämeen ammattikorkeakoulu Oy 01.10.2015 - 17.12.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hanke parantaa valtakunnallisesti hajallaan olevien pienteurastamoiden ja niiden yhteydesä toimivien myyntipisteiden tuottavuutta ja kilpailukykyä. Hanke tiedottaa tarjoamistaan mahdollisuuksista ja järjestää työpajoja keskeisistä ammatillisista asioista. Hankkeen keskeisinä tavoitteina on pienteurastamojen ja niiden yhteydessä toimivien myyntipisteiden laadullisen osaamisen, tehokkuuden ja elinvoimaisuuden parantaminen. Toimenpiteet kohdistuvat erityisesti elintarvike- ja pakkauslainsäädäntöön liittyvän osaamisen lisäämiseen ja Oiva-järjestelmän sisäistämiseen, lopetusasetukseen liittyvien velvoitteiden täyttämiseen ja sitä kautta eläinten hyvinvoinnin lisäämiseen, talous-ja verkkokauppaosaamisen tehostamiseen sekä siihen liittyvien logististen mahdollisuuksien laajempaan hyödyntämiseen ja tiedon lisäämiseen ulkomaisen työvoiman käyttöön liittyvistä kysymyksistä. Lisäksi hanke pyrkii lisäämään yrittäjien ja valvontaviranomaisten yhteistyötä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 13673 Aloituspäivämäärä 01.10.2015 Loppumispäivämäärä 17.12.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 1.2 Tiedonvälitys ja esittelytoimet Toimenpiteen tyyppi Koulutus ja tiedonvälitys Toimenpiteen tarkenne Tiedonvälitys ja esittelytoimet, kehittäminen Hankeluonne Valtakunnallinen hanke Asiasanat Laatu- ja muut vastuullisuusjärjestelmät eläinten hyvinvointi kotieläintuotanto Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Toteutuskunta HÄMEENLINNA Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: