Hanke Kehittämishanke - 10718 Tunne asikkaasi – palvele kilpailukyisemmin ProAgria Etelä-Savo ry 01.10.2015 - 23.04.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeella haetaan ratkaisua maaseudun näkymättömien palvelutarpeiden ja palvelujen tarjoajien kohtaamiseen sekä liiketoimintamahdollisuuksien löytämiseen. Maaseudun pitäminen elinvoimaisena ja houkuttavana elinympäristönä edellyttää niin työtä kuin saatavilla olevia palveluja. Maaseudun piilevät ansaintamahdollisuudet ovat yksi mahdollisuus. Esteenä on usein se, että esimerkiksi muualla asuvat vapaa-ajanasukkaat tai haja-asutusalueella asuvan vanhuksen kaukana asuvat omaiset eivät löydä palveluntekijöitä. Toisaalta palvelujen tarjoajat eivät välttämättä tiedä, mitä asiakkaat ostamiltaan palveluilta haluavat ja mitä tarpeita peruspalvelun lisäksi voi olla. Lisäksi maaseutuyrityksissä on usein ydinliiketoiminnan rinnalla työtä, johon tarvitaan avuksi erilaisia palvelun tuottajia, koska yrittäjän oma aika ei kaikkeen riitä. Hankkeen kohderyhmänä ovat maaseudulla toimivat pienyritykset, joiden asiakkaita ovat maaseudun asukkaat, vapaa-ajan asukkaat sekä maatalousyritykset. Tavoitteena on, että hankkeessa kehitettävällä toimintamallilla maaseudulla toimivat pienyrittäjät pystyvät tarjoamaan taloudellisesti kannattavasti tuotettuja palveluita, jotka vastaavat niin maaseudun vakituisen ja vapaa-ajan asukkaiden kuin maaseutuyritysten tarpeisiin. Hankkeessa toteutettavat toimenpiteet kytkevät yrittäjät ja asiakkaat yhteiseen kehitystyöhön, jossa toteutetaan vuorovaikutuksellinen palvelumuotoiluprosessi palveluja käyttävien asiakasryhmien edustajien ja mukaan lähtevien yrittäjien välillä. Maaseudun palveluita käyttävät asiakkaat rekrytoidaan asiakasraateihin, jotka tuovat esille omia palvelutarpeitaan sekä arvioivat yrittäjien tuottamia palveluita ja tuotteita. Saadun palautteen pohjalta yrittäjät kehittävät palveluaan ja tuotteitaan vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden vaatimuksia. Tästä kehittämistyöstä muotoillaan toimintamalli, joka on nettijulkaisuna yleisesti hyödynnettävissä yrityksissä ja yrityskehitystyössä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 10718 Aloituspäivämäärä 01.10.2015 Loppumispäivämäärä 23.04.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.2 Uusien tuotteiden ja menetelmien kehittäminen Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Tiedonhankintahanke, teollinen tutkimus (tuki 80 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Uusi liiketoiminta ikääntyvä väestö uudet palvelut Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Savon ELY-keskus Toteutuskunta MIKKELI Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: