Hanke Kehittämishanke - 10389 Unelmakauppa – elintarvikkeesta euroja ProAgria Etelä-Savo ry 01.01.2016 - 27.01.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Unelmakauppa - elintarvikkeesta euroja -hankkeessa halutaan parantaa eteläsavolaisten maaseutuyrittäjien osaamista (omalla tilalla tuottamiensa) maataloustuotteiden arvon lisäämiseksi ja jalostusasteen kasvattamiseksi. Tavoitteena on mahdollistaa uusien liiketoimintamallien syntyminen ja näiden avulla maaseutuyritysten kannattavuuden ja kilpailukyvyn kehittyminen. Hankkeessa toteutetaan kuluttajille suunnattu Unelmakauppa -kilpailu. Kilpailuista saatuja parhaimpia ideoita jatkojalostetaan yhdessä elintarvikeketjuun kuuluvien yrittäjien ja asiantuntijoiden kanssa. Ideoiden työstämistä tukemaan yrittäjille järjestetään valmennuskokonaisuus, joka kasvattaa yrittäjien johtamis- ja liiketoimintaosaamista. Jotta uudet tuote-/palveluideat olisivat mahdollisimman houkuttelevia asiakkaille ja yrittäjille kannattavia, niin ideoita myös testataan hankkeen aikana. Hankkeessa keskeistä on tapa ottaa asiakkaat ja koko elintarvikeketju mukaan tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen. Elintarvikeketjua kehittävillä toimenpiteillä tavoitellaan erityisesti alkutuottajien kilpailukyvyn parantamista kytkemällä heidät paremmin maatalouselintarvikeketjuun. Hanketta toteuttaa ProAgria Etelä-Savo yhdessä Helsingin yliopisto Ruralia-instituutin kanssa. Hankkeen toiminta-aika on 1.1.2016-30.6.2020 Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 10389 Aloituspäivämäärä 01.01.2016 Loppumispäivämäärä 27.01.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 1.1 Ammatillinen koulutus ja tietojen hankkiminen Toimenpiteen tyyppi Koulutus ja tiedonvälitys Toimenpiteen tarkenne Koulutus, joka kohdistuu maatalouden alkutuotannon tai maataloustuotteiden jalostuksen tai kaupan pitämisen alalla toimiville pk-yrityksille (90 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Elintarvikejalostus Elintarvikkeet Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Savon ELY-keskus Toteutuskunta MIKKELI Tukiprosentti: 90,00 % Jaa: