Hanke Kehittämishanke - 92509 Vaaralla palaa Rautavaaran kunta 01.04.2019 - 30.09.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hanke on yleishyödyllinen kehittämishanke, jossa luodaan rautavaaralainen toimintamalli kehittää maaseutuasumista sekä kylä- ja järjestötoimintaa yhteisöllisten tapahtumien ja omaehtoisen toiminnan kautta. Hankkeessa luotu toimintamalli jalkautetaan jatkuvaksi toiminnaksi Rautavaaralle. Hankkeen valmistelussa on tutustuttu Rautavaaran kylä- ja järjestötoimintaan, josta on paljastunut laajempi tarve kehittää koordinoidusti yhteisöllistä toimintaa ja tapahtumia maaseudun elinvoiman ylläpitämiseksi. Kylä- ja järjestötoimintaa hankaloittaa kylien ja järjestöjen hajanaisuus ja pirstalainen sijainti. Myös harva-asutus ja väestön ikääntyminen ja väheneminen saattaa rajoittaa maaseutuasumisen yhteisöllisyyttä ja toimintaa. Hankkeen tarve on noussut esille sekä sähköisissä kuntalaiskyselyissä että kuntalaisten ja yhteisöjen kanssa pidetyissä tapaamisissa. Hankkeen toimintamallin mukaisesti kuntalaiset, yhteisöt ja yritykset otetaan mukaan ja kannustetaan järjestämään yhteisöllisiä tapahtumia. Tapahtumat toteutetaan suurimmaksi osin osallistujien talkootyönä kuntalaisten yhteisvoimin. Mallin luomisen ja jalkauttamisen aikana työtä johtaa hanketyöntekijä. Toimintamalli lisää yhteisöllisyyttä, elinvoimaisuutta ja kuntalaisten hyvinvointia. Toimintamalli on omiaan ylläpitämään elinvoimaista maaseutua ja se myös lisää sosiaalista osallisuutta, ehkäisee syrjäytymistä ja osaltaan edistää maaseudun asukkaiden toimintakykyä. Toimintamalli dokumentoidaan (ns. tapahtumatuotannon käsikirja) ja juurrutetaan jatkuvaksi toiminnaksi. Hankkeen maaseutuasumista piristävällä ja yhteisöllisyyttä lisäävällä toimintamallilla on myös sosiaalinen tilaus. Rautavaaran on mm. yksi Suomen korkeimmista Kelan etuuksien saajista asukaslukuun suhteutettuna, joten hanke edistää sekä elinkeinotoiminnan kehittämistä ja osaamisen lisäämistä, että maaseutuasumisen sekä kylä- ja järjestötoiminnan kehittämistä, tasapuolisia palveluja ja tasa-arvoa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 92509 Aloituspäivämäärä 01.04.2019 Loppumispäivämäärä 30.09.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kylätoiminta verkostot virkistys- ja harrastustoiminta yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Toteutuskunta RAUTAVAARA Julkisen rahoituksen osuus: 92,49 % Jaa: