Hanke Kehittämishanke - 27878 Wellness Business Network – WeBuNet Suomen Yrittäjäopisto Oy 01.09.2016 - 17.12.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hyvinvointiala on kasvanut räjähdysmäisesti ja alan ennustetaan jatkuvan vahvana myös tulevaisuudessa. Markkinointi- ja myyntiosaamisen on todettu olevan melko puutteellista pienissä, hyvinvointialan yrityksissä. Alati muuttuva työelämä edellyttää yrittäjämäistä otetta ja yrittäjyyden periaatteiden ymmärtämistä. Kilpailun kiristyminen pakottaa hyvinvointiyrittäjiä erottautumaan. Hyvinvointialan yrittäjien liiketoimintaosaamisen eri osa-alueiden kehittämiseen ja tehostamiseen sekä yrittäjien keskinäiseen yhteistyöhön tarvitaan tukea ja lisää osaamista. Hankkeen avulla aktivoidaan alueella toimivien hyvinvointivointiyrittäjien osaamispääoman kasvua sekä luodaan mahdollisuuksia yrittäjien verkostoitumiselle ja uusille innovaatioille. Aktivoidaan ja kannustetaan alan yrittäjiä toiminnan kehittämisessä ja uusia, alalle aikovia yrittäjiä toiminnan käynnistämisessä. Pitkällä tähtäimellä tuetaan maaseudun elinkeinorakenteen monipuolistamista ja yritysten tuottavuutta. Hankkeessa toteutettavat toimenpiteet ovat avoimia kaikille aiheesta kiinnostuneille. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 27878 Aloituspäivämäärä 01.09.2016 Loppumispäivämäärä 17.12.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.10 Muut yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Valtiontukea sisältämätön hanke (100 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Uusi liiketoiminta hyvinvointi Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Toteutuskunta SEINÄJOKI Tukiprosentti: 100,00 % Jaa: