Hanke Kehittämishanke - 10468 YHDESSÄ ENEMMÄN – Kestävää kilpailukykyä luontomatkailun liiketoimintaan Kouvola Innovation Oy 01.01.2016 - 27.06.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hanke on Kaakkois-Suomen alueellisen maaseudun kehittämissuunnitelman ja Etelä-Savon maaseudun kehittämissuunnitelman mukainen yhteistyöhanke. Hankkeen toiminta-alueeseen kuuluvat Kymenlaakso sekä Etelä-Savon lounaisosa. Alueella on vetovoimaisia luonto- ja kulttuurikohteita, kärkinä Repoveden kansallispuisto ja Verlan maailmanperintökohde ympäristöineen. Palvelutarjonta on vielä vähäistä suhteessa kysyntään, joka on vahvassa kasvussa niin kotimaisen kuin kansainvälisenkin asiakaskunnan taholta. Kysynnän ja tarjonnan tasapainottamiseksi alueelle tarvitaan lisää laadukkaita ja vetovoimaisia matkailupalvelutuotteita. Hankkeen keskeinen tavoite on rakentaa verkostoja ja kumppanuuksia yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Palvelutarjonnan teemapohjaisuutta, ympärivuotisuutta, laatua ja vetovoimaa tukemaan luodaan uusia tuotteita valittujen kohderyhmien tarpeisiin. Uusilla toimintamalleilla parannetaan palvelutarjonnan saavutettavuutta. Hedelmällisellä yhteistyöllä edistetään matkailuelinkeinon kehittymistä ja lisätään alueen asukkaiden hyvinvointia. Verkostoitumisen kautta saadaan yhteistä näkyvyyttä ulospäin, palvelujen kuluttajille sekä potentiaalisille uusille asiakkaille. Tiedonvälitys toimii yhteistyön tukena ja yhteytenä asiakasrajapintaan. Työpaketissa kehitetään alueen luontomatkailureittejä ja niihin liittyvien aktiviteettien tiedonvälitystä sekä monipuolistetaan viestinnän kanavia. Reitit ja niihin liittyvä informaatio tarjoavat yrittäjille työkaluja laadukkaiden, vetovoimaisten, ympärivuotisten ja teemapohjaisten palvelujen tuottamiseen. Tiedonvälityksellä saatetaan maaseudun luontomatkailun palvelutarjonta erilaisten toimijoiden ja kuluttajien tietoon ja vaikutetaan positiivisesti maaseudun elinvoimaisuuteen ja kilpailukykyyn. Hankkeen keskeiset kohderyhmät ovat kotimaiset ja kansainväliset palveluhakuiset omatoimi- ja ryhmämatkailijat. Hankkeen päätoimijat ovat Kouvola Innovation Oy, Mäsek Oy, Metsähallitus, hankealueen yhdistykset ja yritykset. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 10468 Aloituspäivämäärä 01.01.2016 Loppumispäivämäärä 27.06.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.3 Mikroyritysten yhteistyö Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Valtiontukea sisältämätön hanke (100 %) Hankeluonne Alueiden välinen Asiasanat Kestävä liiketoiminta Vapaa-ajanasukkaat aktiviteettimatkailu kulttuurimaisema matkailu Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus Toteutuskunta KOUVOLA Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: