Hanke
Kehittämishanke - 12433

Yhteisöllinen Pomarkku

Pomarkun kunta

01.09.2015 - 28.02.2019

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Hanke nojaa kolmeen peruspilariin - tarkoitus on löytää päivänvaloon ne piilevät palvelukapeikot, joihin vastataan kolmesta eri näkökulmasta. - Kunnassa tapahtuvan toiminnan aktivoiminen, vahvistuvan yhteisöllisyyden tukeminen - Uusien palvelutuotannon toimintamallien ja verkostojen synnyttäminen luomalla täysin uudenlaisia toimintokokonaisuuksia ja toimijasektoreita. Yhdistellään ja kehitetään jo olemassa olevien toimijoiden resursseja, esim. otetaan olemassa olevia toimitiloja käyttöön uusilla luovilla tavoilla, jne. - Vastavalmistuneen laajakaistaverkon ennakkoluuloton ja innovatiivinen hyödyntäminen. Hankkeen kautta selvitetään kuntalaisten arjen aidot tarpeet - millaisille lähipalveluille Pomarkussa on kysyntää nyt ja tulevaisuudessa ja niiden aktivoivat vaikutukset. Painopiste on kuntalaisten oman toiminnan aktivoimisella ja yhteistyöverkostojen luomisella ja laajentamisella ja toimivien toimintatapojen kehittämisessä, myös niiden palveluiden osalta, joilla ei ole liiketaloudellista kannattavuutta.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Hankenumero

12433

Aloituspäivämäärä

01.09.2015

Loppumispäivämäärä

28.02.2019

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

7.4 Maaseudun palvelut

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Toimenpiteen tarkenne

Maaseudun palvelut, kehittäminen

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Asiasanat

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt