Hanke Kehittämishanke - 20266 YritysPuhti, yhteistyöstä puhtia yrittäjyyteen Ylivieskan seutukuntayhdistys ry 01.05.2016 - 08.04.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Suomessa on 344 471 mikroyritystä eli 94,7 % yrityksistä on mikroyrityksiä. (Lähde: www.tilastokeskus.fi). Jo yli kymmenen vuoden ajan uudet työpaikat Suomessa ovat syntyneet pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Vuosina 2001-2012 yli 250 hengen suuryritykset palkkasivat 7164 henkeä. Pk-yritykset loivat työpaikkoja yli 100 000 hengelle. Uudella EU:n ohjelmakaudella mikroyrittäjyys on noussut vahvasti esille. Mikroyritysten kehittämistarpeesta on tehty esiselvitys ja sen tuloksia (ns. kehitysaihioita) on käytetty apuna suunniteltaessa uutta hanketta. YritysPuhti -hankkeen tavoitteena on koota ja hallinnoida ns. minimikroyritysten yritysryhmähankkeita (mikroklusterit) Ylivieskan seutukunnan ja Rieska-Leaderin alueella (Alavieska, Merijärvi, Kalajoki, Kannus, Oulainen, Sievi ja Ylivieska). Hankkeessa myös ryhmäytetään yrityksiä, eli yrityksille luodaan edellytyksiä löytää toisensa. Kehittämishankkeen toteuttaminen tuo yrityksille toimivan yritysverkoston, jota voidaan hyödyntää tulevaisuudessa. Se voi tuoda yrityksille jopa pitempiaikaisen yhteisen toimintatavan ja motivaation kehittää ryhmää myös hankkeen jälkeen. Hankkeen tavoitteena on myös löytää jo valmiit, olemassa olevat mikroklusterit, yritysverkostot ja yritysryhmät, joilla siis jo on yhteistä toimintaa. Näihin ryhmiin on jo muodostunut luonteva toimintatapa ja luottamus lähteä mukaan yritysryhmänä jalostamaan kehitystoimia. Määrällisesti hankkeessa on tavoitteena saada aikaan vähintään 4 yritysryhmää (3-10 yritystä / ryhmä) ja toteuttaa niiden yritysryhmähanke. Hankkeen kohderyhmänä ovat erityisesti ns. mini-mikroyritykset (1-5 henkeä työllistävät). Mukaan yritysryhmään voidaan ottaa tarvittaessa myös varsinaiset mikroyritykset (alle 10 henkeä työllistävät), varsinkin ns. veturiyrityksenä. Esiselvityshankkeen aikana ovat nousseet esille erityisesti pienten hyvinvointiyritysten ja käsityöyritysten kehittämistarpeet. Toimialarajoituksia ei tässä hankkeessa kuitenkaan ole. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 20266 Aloituspäivämäärä 01.05.2016 Loppumispäivämäärä 08.04.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.10 Muut yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Valtiontukea sisältämätön hanke (100 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat verkostot yritysryhmän kehittäminen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Rieska-LEADER ry Toteutuskunta YLIVIESKA Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: