Projekt
Allmännyttigt investeringsprojekt - 207107

Nautelankosken teollisen kulttuuriperinnön säilyttämishanke

Nautelankoski-säätiö sr

01.07.2022 - 30.04.2023

Är igång

Offentlig projektbeskrivning

Nautelankosken museo sijaitsee Aurajoen varrella Liedossa. Museoon kuuluva vesimylly vuodelta 1807 on kunnostettu 1940-luvun tilannetta vastaavaksi. Alun perin myllyn laitteita pyörittivät vesirattaat myllyn alakerran vesikanavassa. Turbiinisäiliö rakennettiin 1900-luvun alussa, jolloin myös vesikanavaa ja sulkuja uusittiin. Vettä ohjataan turbiinisäiliöön myllylammesta vesikanavaa pitkin sulkujen avulla. Sulkujen säätö on toteutettu vanhalla vipuvarsitekniikalla.Turbiinisäiliön suulla on kolmiosainen välppä, joka estää roskien pääsyn säiliöön. Pohjapato on vuodelta 1897. Hankkeessa rakennetaan uudet kannatinpalkit ja sillat suluille, sulkukehikoihin vaihdetaan uudet puurakenteet ja nostomekanismi uudistetaan taljakäyttöiseksi. Välpän korjausta vaativat osat korvataan uusilla ritilöillä vanhan mallin mukaisesti. Nautelankosken pohjapadon kivien kiinnitysraudat uusitaan ja padon päältä siirtynyt kivi palautetaan alkuperäiselle paikalleen. Hankkeen tavoitteena on parantaa työturvallisuutta sekä säilyttää vanhat työmenetelmät elävinä ja rakenteet sellaisina, että ne kertovat työmenetelmien pitkästä historiasta. Tarkoituksena on myös konkretisoida maatalousyhteisöön liittyvän työn monipuolista historiaa ja taata ekologisen sähkön tuotannon jatkuvuus. Hankkeen osatarkoituksena on laajentaa kokemusta ja painottaa menneisyyden tuntemisen merkitystä: miten kaikki mitä meillä on nyt, pohjaa siihen mitä on ollut. Tuloksena Nautelankosken pato on kunnostettu, sulut nosto-, silta- ja tukirakenteineen uudistettu sekä turbiinisäiliön välppä korjattu. Tämän jälkeen ne ovat turvalliset ja toimivat siinä tehtävässä, johon ne on tehty. Kulttuurimaisema on saavutettava ja säilyy sellaisena, joksi se on varhaisen teollistumisen ja myllyn rakentamisen aikana muodostunut. Hankkeen toimenpiteiden myötä osa katoavaa kulttuurihistoriaa säilyy tuleville sukupolville konkreettisessa ja helposti lähestyttävässä muodossa.

Mer information

Program/Fond

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 - 2020 (siirtymäkausi 2021 - 2022)

Projektnummer

207107

Startdatum

01.07.2022

Slutdatum

30.04.2023

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Åtgärd

Allmännyttigt investeringsprojekt

Underåtgärd

7.6 Kultur- och naturarv

Typ av åtgärd

Service på landsbygden och utveckling av byar

Åtgärdens specifierare

Kultur- och naturarvet, investering

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner