Offentlig projektbeskrivning
Etelä-Pohjanmaalla ja koko Suomessa on tällä hetkellä haasteena lasten ja nuorten liikuntamäärän väheneminen. Terveellinen kasvu edellyttää vähintään 2 tuntia liikuntaa päivittäin. Lapsia ja nuoria tulisi kannustaa erityisesti hengästyttävään liikuntaan, minkä lisäksi tulisi kuormittaa tuki- ja liikuntaelimiä sekä tasapainoa, ketteryyttä ja nopeutta. Luontoliikunnassa näiden ominaisuuksien kehittyminen yhdistyy poikkeuksellisella tavalla. Luontoliikunnalla on myös monia tutkittuja terveyshyötyjä, joiden vaikutukset tulevat nopeasti ja säilyvät pitkään. Kestävyysliikunnan hyötyjen lisäksi jo pelkkä metsässä oleskelu mm. laskee stressitasoa ja kohentaa mielialaa. Lapsille ja nuorille metsä on mielenkiintoinen ympäristö täynnä tutkittavaa, missä liikuntaa voi harrastaa monin eri tavoin ja monenlaisilla harjoitteilla. Vaikka metsät tarjoavat valmiin ja vaihtelevan suorituspaikan, yksi iso haaste harjoitustapahtumien järjestämisessä on, että niiden valmisteluun kuluu aikaa huomattavasti enemmän kuin mitä itse harjoitus kestää. Esimerkiksi 8-18 -vuotiaiden nuorten aktiivisen suunnistusharjoituksen valmisteluun kuluu keskimäärin 5-6 tuntia, jotta eri taitotasolla oleville on tarjolla omantasoisia harjoitteita. Jotta tämä käyttämättä jäävä potentiaali voitaisiin paremmin hyödyntää, olemme yhdessä Aisaparin alueen muiden seurojen, Kauhavan Wisan, Alahärmän Kisan ja Kortesjärven Järvi-Veikkojen kanssa käynnistämässä hanketta uudenlaisen kiertävän harjoitustoiminnan aloittamiseksi.Erityisesti pienemmissä seuroissa, missä sekä valmentajia että harrastajia on vähemmän, valmistelutyön hyötysuhde jää vähäiseksi, vaikka hyvin valmisteltu harjoitus palvelisi sellaisenaan suurempaakin harrastajajoukkoa.
Mer information
Program/Fond
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020
Projektnummer
109677
Startdatum
01.01.2020
Slutdatum
30.04.2024
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
7.4 Service på landsbygden
Typ av åtgärd
Service på landsbygden och utveckling av byar
Åtgärdens specifierare
Landsbygdsservice, utveckling
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt användarkonto