Offentlig projektbeskrivning
Hankkeen tavoitteena on rakentaa Pomarkkuun Asemamäen ulkoilualueen yhteyteen uusi helposti tavoitettava liikuntapaikka, joka onnistuessaan ja toteutuessaan tulee keräämään lapsia, nuoria ja perheitä, kaiken ikäisiä ihmisiä liikkumaan yhdessä ulkoilmassa. Rakennettava rata tulee palvelemaan ennen kaikkea pomarkkulaisia, mutta myös loma-asukkaita, matkailijoita sekä lähikuntien perheitä. Lähikunnista ei pumptrack-rataa vielä löydy. Pumptrack rata tulee olemaan kaikkien vapaassa käytössä ja se sopii kaiken ikäisille ja tasoisille käyttäjille. Pumptrack -radat ovat loistava paikka parantaa tasapainoa ja oppia uusia taitoja yhdessä muiden kanssa. Radoilla ajelu kehittää myös pyöränkäsittelytaitoa ja lisää siten liikenneturvallisuutta. Hankkeen on tarkoitus olla valmis viimeistään syksyllä 2024. Hankkeessa kunnan osoittamalle paikalle tullaan rakentamaan ulkopuolisen ratarakentajan suunnittelema rata. Puuston poisto, maansiirto- ja pohjatyöt sekä maisemointi ja viimeistelytyöt toteutetaan talkootyönä. Varsinainen radan rakentaminen rakennustöineen ja tarvikkeineen sekä rakennusvalvonta ostetaan kokonaisuutena valitulta ratarakentajalta.
Yhteenveto hankkeesta
Rakennettiin hankesuunnitelman mukainen pumptrack-rata Pomarkun kylänlahdelle kunnan omistamalle maalle yleisen uimarannan ja lentopallokentän yhteyteen. Rata valmistui joulukuussa 2024....
Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltäMer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
256003
Slutdatum
31.12.2024
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Glesbygd
Åtgärd
Investeringsprojekt
Underåtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Typ av åtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Åtgärdens specifierare
Allmännyttiga investeringar i utveckling av landsbygdens verksamhetsmiljö
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Hankkeen yhteenveto
Rakennettiin hankesuunnitelman mukainen pumptrack-rata Pomarkun kylänlahdelle kunnan omistamalle maalle yleisen uimarannan ja lentopallokentän yhteyteen. Rata valmistui joulukuussa 2024.
Toteutus
Pinnoitettu rata kilpailutettiin ja toteutettiin kilpailutuksen mukaan. Talkootyötä tehtiin, sekä mies, että konetyönä niin paljon kuin mahdollista. Talkootöistä oma kirjanpito. Radan alue vuokrattiin Pomarkun kunnalta 5 vuoden vuokra-aikana, joka jatkuu toistaiseksi voimassaolevana.
Tulokset
Hankkeen avulla rakennettiin Pomarkkuun uusi vapaa-ajan harrastepaikka, erityisesti lapsille ja nuorille, mutta myös muita asukkaita ja matkailijoita palvelemaan. Rata sai heti syksyllä innokkaita käyttäjiä. Radan oletetaan lisäävän sosiaalista kanssakäymistä ihmisten kesken, opettavan esi...
Vaikutukset ja jatkosuunnitelma
Radan oletetaan lisäävän sosiaalista kanssakäymistä ihmisten kesken, opettavan esim. polkupyörän hallintataitoja ja antavan erityisesti nuorisolle mahdollisuuden uudenlaiseen tekemiseen ulkoilmassa. Lumen sulettua keväällä, vietetään radan yleiset avajaiset ja jonkilainen kisatapahtuma. ...
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto