Projekt
Utvecklingsprojekt - 164506

Viestintämylly

Hämeen Mokia ry

30.09.2021 - 30.12.2023

Är igång

Offentlig projektbeskrivning

Hauhon, Lammin ja Tuuloksen pitäjien alueen toimijoiden viestinnällisten valmiuksien kehittäminen. Viestinnän kehittämisellä tavoitellaan alueelle lisää tunnettavuutta ja elinvoimaa. Tuotetaan mediaan paikallista sisältöä ja jaetaan sitä myös muille kohderyhmille kuin paikallisille asukkaille. Koronapandemia muuttaa paikallistoimijoiden ja yritysten arkea pitkäksi aikaa, ehkä monelta osin lopullisesti. Muutoksia on tullut esimerkiksi toimintatavoissa, kuten etätyössä. Näihin muutoksiin ja tuleviin mahdollisiin poikkeusoloihin voimme vastata oikea-aikaisen ja vaikuttavan viestinnän avulla. Maaseutu kiinnostaa koronapandemian takia mahdollisena turvallisena asuinpaikkana ja yritystoi-minnan sijoituspaikkana. Hankkeen avulla terävöitämme mielikuvaa alueestamme ja näin markkinoimme tapahtumien ja viestinnän avulla aluetta uusille asukkaille ja yrittäjille. Vuotuiset tapahtumat myös kesäajan ulkopuolella lisäävät toiminnallisuutta ja nuorten ymmärtämys kotiseudun kehittämisestä otetaan huomioon. Erinomaisena lisänä pyöritämme lyhytaikasta paikallisradiota, mikäli lupia on saatavana.

Mer information

Program/Fond

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022)

Projektnummer

164506

Startdatum

30.09.2021

Slutdatum

30.12.2023

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Åtgärd

Utvecklingsprojekt

Underåtgärd

7.4 Service på landsbygden

Typ av åtgärd

Service på landsbygden och utveckling av byar

Åtgärdens specifierare

Landsbygdsservice, utveckling

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Taggar

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner