Hanke Kehittämishanke - 113434 Elinkeinokoulutus vapaan sivistyön osaksi PARIKKALAN KUNTA 21.11.2019 - 20.01.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoittena on kehittää opiston toimintaa yhdeksi elinkeinoelämän ja maaseudun kehittämisen työkaluksi yhteistyössä yrittäjien, kuntapäättäjien, tutkintoja tarjoavien oppilaitosten, muiden sidosryhmien sekä työ- ja elinkeinoviranomaisten kanssa. Hankkeen yhteydessä kartoitetaan olemassa olevaa koulutustarvetta, yhteistyökumppaneita koulutuksen tuottamiseen ja mahdolliseen auditoimiseen, hankitaan/tuotetaan osaavia kouluttajia suunniteltuihin koulutuksiin, markkinoidaan toteutuskelpoisia koulutuskokonaisuuksia ja järjestetään seuranta tavoitteiden toteutumisesta. Hankkeen yhteydessä selvitetään myös mahdollisuudet valmentavan tai ammatillisen koulutuksen tuottamiseen opiston kautta. Elinkeinokoulutuksen pilottihankkeena on matkailun palvelurakenteen kehittäminen erityisesti alueelta puuttuvien ohjelmapalvelujen osalta. Luonto-ohjaajan taitojen lisäksi koulutusta annetaan yritystoiminnassa ja taloussuunnittelussa- sekä hallinnassa. Tavoitteena on, että koulutuksen suorittaneet ryhtyvät alalle joko yksittäisiksi tai ryhmämuotoisiksi elinkeinonharjoittajiksi tuottamaan uusia ja tukemaan jo olemassa olevia matkailupalveluja erityisesti Rautjärven ja Parikkalan alueilla. Elinkeinoelämän tarpeita vastaavan koulutuksen tarjonta poikkeaa selvästi kansalaisopiston normaalista kulttuuri- ja harrasteperusteisesta tarjonnasta. Onnistuessaan hanke tulee olemaan esimerkkinä myös muille maaseutuopistoille vastaamaan aina enenevissä määrin suurtaajamiin keskittyvän ammatillisen aikuiskoulutuksen haasteisiin Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 113434 Aloituspäivämäärä 21.11.2019 Loppumispäivämäärä 20.01.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Yritystoiminnan aloittaminen aktiviteettimatkailu matkailu nuoret uudet palvelut Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry Toteutuskunta PARIKKALA Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % Jaa: