Hanke Kehittämishanke - 177996 KAUKO – yhteistyöllä kasvua, uudistumista ja osaamista Päijänne-Leader ry 01.09.2021 - 13.06.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoitteena on edistää Päijät-Hämeen toimintaryhmien alueella maaseutuyritysten kasvua, uudistumista ja yhteistyötä. Hankkeen avulla alueella lisätään yrityskohtaista neuvontaa sekä alueen yritysten aktivointia erilaisten yhteistyötoimenpiteiden ja yritysryhmien kehittämishankkeiden osalta. Hankkeen kohderyhmänä ovat Päijät-Hämeen, sekä Päijänne-Leader ry:n toiminta-alueeseen kuuluvan Pertunmaan kunnan alueella olevat yritykset ja yrittäjäksi aikovat henkilöt. Lisäksi hankkeen toimenpiteitä voidaan kohdentaa pienissä määrin Pohjois-Kymen Kasvu ry:n toiminta-alueelle mm. yritysryhmien kehittämishankkeisiin aktivoinnin osalta. Hanke tekee läheistä yhteistyötä alueen toimintaryhmien, elinkeinoyhtiöiden, kuntien elinkeinotoimien, sekä HYMY -hankkeen kanssa. Hankkeen tuloksena alueen toimintaryhmien yrityshankkeiden valmistelu- ja päätöksentekoprosessit tehostuvat ja niiden laatu paranee. Lisäksi alueen yritystukihakemusten määrä kasvaa verrattuna aikaisempii vuosiin. Lisäksi alueelle saadaan synnytettyä uusia yritysryhmien kehittämishankkeita Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 177996 Aloituspäivämäärä 01.09.2021 Loppumispäivämäärä 13.06.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.10 Muut yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Valtiontukea sisältämätön hanke (100 %) Hankeluonne Alueiden välinen Asiasanat Uusi liiketoiminta Yritystoiminnan aloittaminen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Leader-ryhmä Päijänne-Leader ry Toteutuskunta ASIKKALA Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: