Hanke
Yleishyödyllinen investointihanke - 85520

Kinnulan koirapuisto

Kinnulan Kennelkerho ry

30.04.2019 - 09.12.2019

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Kinnulassa ja sen ympäristökunnissa on koiraharrastus suhteellisen laajaa, painottuen lähinnä metsästyksessä käytettäviin koiriin. Koiraharrastuksessa on metsästyksen lisäksi lajeja kymmenittäin, joissa koirien eri taidot ja tottelevaisuus sekä käyttäytyminen arvostellaan. Uusien koiraharrastuslajien harrastajia on tullut Kinnulaan ilahduttavasti ja heille koirapuisto toisi mahdollisuuden kehittää koiraharrastuksen monimuotoisutta. Myös metsästysharrastuksessa, kuten esimerkiksi hirvenhaukkukokeissa pääsee nykyään palkintosijoille ainoastaan koirat, joiden tottelevaisuuspisteet eivät jää vajaiksi. Koiran kouluttamiseen antaa koirapuisto hyvät mahdollisuudet myös koirien kiinnipitoaikana. Yksi koirapuiston merkittävimmistä tarkoituksista on myös antaa koiralle mahdollisuus juosta vapaana ja leikkiä muiden koirien kanssa. Kinnulan lähistöllä ei ole tällä hetkellä yhtään koirapuistoa. Tietoisuus koirapuistosta saisi myös matkailijat pysähtymään Kinnulaan ja viettämään ylimääräisen hetken paikkakunnalla. Koirapuistoidea on saanut varauksettoman kannatuksen koiraharrastajien keskuudessa ja kunnan tekninen lautakunta on tehnyt asiasta myönteisen periaatepäätöksen.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Hankenumero

85520

Aloituspäivämäärä

30.04.2019

Loppumispäivämäärä

09.12.2019

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Yleishyödyllinen investointihanke

Alatoimenpide

7.4 Maaseudun palvelut

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Toimenpiteen tarkenne

Maaseudun palvelut, investointi

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt