Hanke Kehittämishanke - 9752 Kylillä kelpaa Haapaveden-Siikalatvan seudun kuntayhtymä 01.09.2015 - 10.01.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeessa on kolme ylemmän luokan tavoitetta: 1) Lähidemokratian lisääminen hankealueella 2) Kylien omaehtoisen kehittämistoiminnan lisääminen 3) Nuorten tutustuttaminen ja aktivoiminen yhdistys- ja vapaaehtoistoimintaan Lähidemokratian lisäämistä vahvistetaan mm. kylien neuvottelupäivien kehit-tämisellä. Kyläläisiä rohkaistaan mm. kuntalaisaloitteiden tekemiseen ja ottamaan aktiivisen kansalaisen roolin oman elämänsä järjestämisessä. Kohderyhmille tuodaan hyviä esimerkkejä muilta alueilta ja tehdään opintomatka johonkin lähialueella toteutuneeseen onnistuneeseen kuntalaisvaikuttamisen malliin. Lähidemokratian vahvistamiseen liittyen selvitetään myös mahdollinen tonttien tarve ja tarjonta alueilla. Kylien omaehtoisen kehittämistoiminnan lisääminen käynnistyy kyläsuunnitelmien päivittämisellä. Projektityöntekijä kiertää jokaisen alueella aktiivisesti toimivan kylän ja selvittää sen kyläsuunnitelman tason. Samalla kartoitetaan alueen aktiiviset yhdistykset ja selvitetään, voitaisiinko yhdistyksiä yhdistämällä saavuttaa synergiaetuja niiden toiminnalle. Tiedottaminen ulkopuolisista rahoitusmahdollisuuksista ja em. Katso-tunnisteiden luominen on myös osa tätä tavoitetta. Yhteisöjä kannustetaan myös yhteisten hankkeiden valmisteluun. On kuitenkin tärkeää, että jokainen alue löytää itselleen tärkeimmät kehittämistarpeet. Nuorten aktivoiminen yhdistys- ja vapaaehtoistyöhön pilotoidaan ensisi-jaisesti Haapaveden alueella. Tässä tehdään tiivistä yhteistyötä Haapaveden kaupungin koulutoimen kanssa. Tavoitteena on saada käytännön kokeiluun malli, missä yläkoulu- ja lukioikäiset nuoret tutustuvat sekä osallistuvat haluamansa yhteisön, yhdistyksen tai kyläseuran toimintaan. Tämä kokeilu toteutetaan osana esimerkiksi yhteiskuntaopin opintokokonaisuutta. Hankkeessa selvitetään muiden maiden vastaavia toteutusmalleja ja tuodaan niistä hyvät käytännöt Haapaveden pilottiin. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 9752 Aloituspäivämäärä 01.09.2015 Loppumispäivämäärä 10.01.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kulttuurimaisema kylätoiminta verkostot virkistys- ja harrastustoiminta yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Keskipiste-Leader ry Toteutuskunta SIIKALATVA Julkisen rahoituksen osuus: 88,50 % Jaa: