Hanke Kehittämishanke - 202153 Limisaumaveneiden kartoitus ja malliston kehittäminen Kamratförbundet för KUGGoMSKoLAN rf 01.07.2022 - 31.12.2024 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoitteena on kehittää ja rakentaa Perinnekeskus Kuggomiin Unescon kulttuuriperintöön perustuva kaikkia Pohjoismaita käsittävä puuveneiden limisaumarakenteen osaamis- ja perinnekeskus. Hankkeen tavoitteet ovat siten paitsi elvyttää ja keskittää limisaumaveneiden rakentamiseen liittyvää tietotaitoa Unescon maailmanperintöluettelon tapaan, myös osin edesauttaa Perinnekeskus Kuggomin toiminnan jatkuvuutta ja välttää mahdollinen merkittävä supistuminen tai jopa alasajo syksyllä päättyvien nykyisten vuokrajärjestelyjen myötä, ja siten myös koko venerakentamisen perinteen alasajo. Perinnekeskuksen säilyminen aktiivitoiminnassa mahdollistaa myös muiden nyt edelleen toiminnassa olevien koulutus- ja kurssitoimintojen ylläpitoa, jotka nekin osaltaan tukevat ja vahvistavat venerakennustoimintaa. Hankkeen tavoite on elvyttää pohjoismaisen ja erityisesti Suomen limisaumaisen puuveneen perimätiedon, aineiston ja rakentamiseen liittyvän tiedon kartoittamista ja kokoamista, niin ettei tieto ajan myötä katoa, vaan pikemminkin luo pohjaa uudelle kasvulle. Tavoite on myös luoda uudentyyppistä infomateriaalia limisaumaisen puuveneen rakentamiseen, ohjeistusta, rakennetekniikkaa, havainnekuvia työmenetelmistä jne, jotta ne jotka haluavat joko rakentaa tai rakennuttaa perinteisen limisaumaveneen, olisi helpompaa se myös toteuttaa. Hankkeessa - käynnistetään johdonmukainen koulutus uudelleen ja sen myötä ylläpidetään ammattitaitoa - tiivistetään pohjoismaista yhteistyötä ja tiedon vaihtoa rakentamisen ja korjaamisen osalta - hankitaan opetusmateriaalia ja työvälineitä koulutukseen ja muuhun hyödyntämiseen - täydennetään nykyistä mallistoa Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 202153 Aloituspäivämäärä 01.07.2022 Loppumispäivämäärä 31.12.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Kulttuuri- ja luonnonperintö, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kulttuuri verkostot Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Kehittämisyhdistys SILMU ry Toteutuskunta LOVIISA Kokonaisrahoitus 70 996,00 € Yksityinen rahoitus 14 199,20 € Julkinen rahoitus 56 796,80 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 7 500,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 3 150,00 € Valtio: 2 850,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 1 500,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 10,56 % Jaa: