Hanke Kehittämishanke - 18522 Monipuolisten, tasavertaisten ja helposti saatavilla olevien liikuntaharrastusten mahdollistaminen lapsille ja nuorille Lieksassa Lieksan Liikunnan ja Urheilun Seurayhtymä ry 01.02.2016 - 25.03.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen toiminta-ajatuksena on lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen edistäminen lisäämällä lasten ja nuorten mahdollisuuksia osallistua liikuntaan toiminta-alueellaan yli lajirajojen sekä omien jäsenseurojensa toimintaan. Hankkeella aloitetulla toiminnalla ja myöhemmin vakiinnutettavalla toiminnalla saadaan lapset ja nuoret liikkumaan monipuolisesti ja mahdollistetaan kaikille tasavertaiset osallistumismahdollisuudet. Hankkeen avulla lisätään myös lasten ja nuorten eri liikuntalajien kokeilua. Hankkeen ensisijaisena tavoitteena on saada Lieksan lapsille ja nuorille lisää liikuntaa tarjoamalla heille mahdollisuus osallistua harjoituksiin yli lajirajojen ja mahdollisuus osallistua urheiluseurojen toimintaan helposti ja sitoutumatta tiukkoihin osallistumisehtoihin. Toimintaan osallistujat voivat esimerkiksi osallistua jonkin lajin harjoituksiin kerran tai useita kertoja viikossa tai viikon aikana useiden eri lajien harjoituksiin. Samana iltana osallistuja voi osallistua vaikka kahteen eri lajiin, kun harjoitusvuorot suunnitellaan hyvin. Tavoitteena on saada lapsi tai nuori löytämään itselleen kiinnostava liikuntalaji (tai lajeja) ja sisäistämään elinikäisen liikunnan harrastamisen periaate. Hankkeen tavoitteena on myös lieksalaisten urheiluseurojen välisen yhteistyön kehittäminen esimerkiksi talkoiden, yhteisharjoitusten ja tapahtumien toteutuksessa. Tuloksia saavutetaan hyvin koordinoidulla, markkinoidulla ja ohjatulla toiminnalla. Tämä edellyttää mm. mahdollista harjoituksiin ilmoittautumisjärjestelmän luomista, ohjaajien kouluttamista, tiedottamisen kehittämistä, yhteistyötä paikallisten koulujen kanssa ja vahvan yhteistyöverkoston luomista toiminnassa mukana olevien urheiluseurojen välille. Toimintaan tarvitaan mahdollisesti myös muita yhteistyökumppaneita toimintojen vakiinnuttamiseksi hankkeen jälkeen. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 18522 Aloituspäivämäärä 01.02.2016 Loppumispäivämäärä 25.03.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat nuoret Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Karjalan ELY-keskus Leader-ryhmä Vaara-Karjalan LEADER ry Toteutuskunta LIEKSA Julkisen rahoituksen osuus: 75,00 % Jaa: