Hanke Kehittämishanke - 12188 Omalta kylältä – yhdistykset paikallisten palveluiden edistäjinä SataKylät ry 01.09.2015 - 24.01.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Yhteiskunnan toimijarakenteiden muutos edellyttää paikallisen kehittämistyön vahvistamista ja julkisen, yksityisen sekä kolmannen sektorin entistä vahvempaa kumppanuutta. Tarvitaan uudenlaista yhteistyötä paikallisten toimijoiden kesken sekä paikallisten ratkaisujen mahdollistamista. Tarvitaan kylätaloutta eli yhteistoimintaa, joka edistää paikallista taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia. Hankkeessa kehitetään maaseudun asukkaiden palveluita paikalliset olosuhteet huomioonottaviksi, joustaviksi ja asiakaslähtöisiksi. Palvelujen tuottamisessa etsitään ratkaisuja julkisen (kunnat ja seurakunnat), yksityisen ja kolmannen sektorin yhteisvoimin. Pääpainopisteinä ovat olemassa olevien tilojen tehokkaampi hyödyntäminen ja uudet tavat sekä yhdistysten tukeminen palveluiden tuottajina ja lähitalouden edistäjinä. Hanke kattaa Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnat. Kohderyhminä ovat kyläyhdistykset ja muut paikallisesta kehittämisestä kiinnostuneet 3. sektorin toimijat sekä kuntien viranhaltijat ja muut päättäjät. Kohderyhmiksi tavoitellaan myös seurakuntien toimijoita sekä maaseudun yrittäjiä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 12188 Aloituspäivämäärä 01.09.2015 Loppumispäivämäärä 24.01.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Alueiden välinen Asiasanat Vapaa-ajanasukkaat kulttuuri kylätoiminta markkinointi turvallisuus uudet palvelut verkostot viestintä virkistys- ja harrastustoiminta yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Satakunnan ELY-keskus Toteutuskunta PORI Tukiprosentti: 100,00 % Jaa: