Hanke Kehittämishanke - 112382 Orgaanista voimaa peltoon ja parteen (OrVo) Luonnonvarakeskus 01.01.2020 - 26.09.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoitteena on edistää lietelannan separointia ja orgaanisten lannoitteiden käyttöä, tehostaa omavaraista navetan kuivitusta ja leventää lietelannan levitysaikaikkunaa. Kohderyhmänä ovat viljelijät sekä maatalousalan yritykset, urakoitsijat, neuvojat ja kouluttajat. Naudan lietelannasta separoitua kuivajaetta on alettu käyttää kuivikkeena esim. turpeen sijasta. Hankkeessa testataan kuivajakeen laadun parantamista kalsiumpitoisen peltotuhkan lisäyksellä. Tuhka-kuivajaeseoksen kuivitusominaisuuksia ja mikrobiologista laatua verrataan navettakokeessa käsittelemättömään kuivajakeeseen. Tuhkaa (ja hapotusta) testataan myös kuivajakeen varastoinnissa: sillä voidaan estää kompostoitumista ja siten typen haihtumista. Näin peltotuhka saadaan nykyistä tehokkaammin maatalouskäyttöön. Separoinnin nestejakeen käyttö vetoletkulevityksessä testataan satohavaintokaistoilla. Vetoletkulevitys vähentää maan tiivistymisriskiä lietteen kevätlevityksessä. Lannan levitys on merkittävä kuluerä karjatiloilla. Levityskertoja vähentämällä kustannusta voitaisiin pienentää. Suuri kertalevitysmäärä lisää kuitenkin huuhtoutumisriskiä. Vizura-typpi-inhibiittorilla nitrifioivien bakteerien toiminta voidaan tilapäisesti estää, jolloin typen huuhtoutumisriski pienenee. Sen sopivuutta nurmelle ei ole aiemmin Suomessa testattu. Hankkeessa testataan inhibiittorin vaikutusta sadon määrää, laatuun, lannanlevityskustannuksiin ja ravinnetaseisiin (ts. ympäristövaikutuksiin). Orgaanisilla lannoitteilla voi satovaikutusten lisäksi olla merkittävä rooli maan hiilisyötteenä. Maaperävaikutuksia ei ole aiemmin merkittävästi tutkittu. Hankkeessa tutkitaan Gasumin orgaanisten lannoitevalmisteiden vaikutukset maaperän laatuun (hiilen pysyvyys) ja satoon sekä N- ja P-huuhtoumariskiin. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 112382 Aloituspäivämäärä 01.01.2020 Loppumispäivämäärä 26.09.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.5 Energian säästöä ja ympäristön tilaa parantavat menetelmät Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Tiedonhankintahanke, teollinen tutkimus (tuki 80 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Biotalous Kestävä liiketoiminta Riskien hallinta eläinten hyvinvointi kotieläintuotanto lypsylehmä Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Savon ELY-keskus Toteutuskunta MAANINKA Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: