Hanke Kehittämishanke - 112001 Pyhä-Luosto kestävällä polulla Sodankylän kunta 01.10.2019 - 26.10.2021 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Pyhä-Luosto matkailualue pääsi mukaan Visit Finlandin Sustainable Travel Finland konseptin pilottialueeksi yhdessä muiden Itäisen Lapin alueiden (Salla, Posio ja Ruka-Kuusamo) kanssa maaliskuussa 2019. Visit Finland on määritellyt periaatteet, joiden perustella matkailualueet ja yritykset voivat saada Sustainable Travel Finland -tunnuksen käyttöönsä. Yksi peruste on, että alueella kansainvälisistä matkailutoimintaa harjoittavista yrityksistä tulee 51 % olla käytössään kestävää ja vastuullista matkailua tukeva sertifikaatti. Pyhä-Luosto alueella monet yritykset ovat huomioineet kestävän ja vastuullisen kehittämisen toiminnassaan, mutta sertifioituja yrityksiä ei alueella toistaiseksi ole. Edesauttaaksemme yrityksiä kestävän kehityksen polulla koko Pyhä-Luosto matkailualueelle valmistellaan yhteistä hanketta. Hankkeen tavoitteena on ulkopuolisen asiantuntijan avulla yleisesti lisätä yritysten tietoisuutta kestävän ja vastuullisen matkailun toimintaperiaatteista. Hankkeeseen mukaan lähtevien yritysten osalta tavoitteena on yrityksittäin asiantuntijan johdolla kartoittaa yrityksen sen hetkinen lähtökohtatilanne, asettaa tavoitteet tulevaan sekä laatia yritykselle systemaattinen, seurattava ympäristöohjelma. Perusasiat kuntoon saattamalla yrityksellä on mahdollisuus hankkeen jatkumona hakea valitsemaansa sertifikaattia. Hankkeessa kartoitetaan ympäristösertifikaatit toimialoittain. Kartoituksen avulla yritykset voivat helpommin valita omaan toimintaansa sopivan sertifikaatin. Mukaan hankkeeseen odotetaan lähtevän n. 10-15 kansainvälistä matkailutoimintaa harjoittavaa yritystä Pyhä-Luosto matkailualueelta. Yritysten vahvalla läsnäololla edesautetaan koko Pyhä-Luosto matkailualueen tavoitteen toteutumista haluamme olla ensimmäisiä matkailualueita, joille Visit Finlandin myöntää Sustainable Travel Finland tunnuksen. Olemalla ensimmäisten joukossa saadaan lisää näkyvyyttä kansainvälisillä markkinoilla mm. Visit Finlandin kanavissa ja mediassa yleensäkin. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 112001 Aloituspäivämäärä 01.10.2019 Loppumispäivämäärä 26.10.2021 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 1.1 Ammatillinen koulutus ja tietojen hankkiminen Toimenpiteen tyyppi Koulutus ja tiedonvälitys Toimenpiteen tarkenne Koulutus, joka kohdistuu rajatulle määrälle muita yrityksiä kuin maa- ja metsätalousyrityksiä (yritysryhmähanke 75 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Laatu- ja muut vastuullisuusjärjestelmät ympäristö yritysryhmän kehittäminen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Lapin ELY-keskus Toteutuskunta SODANKYLÄ Julkisen rahoituksen osuus: 75,00 % Jaa: