Hanke Kehittämishanke - 108319 Selvitys liikennepalveluiden tilanteesta harvaan asutulla maaseudulla Kehittämisyhdistys Mansikka ry 01.11.2019 - 29.09.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Pitkään jatkunut väestön väheneminen harvaan asutulla maaseudulla on vaikeuttanut joukkoliikenteen ja liikennepalvelujen toteuttamista ja heikentänyt kannattavuutta. Heinäkuussa 2018 voimaan astuneen uuden liikennepalvelulain tuomat muutokset sekä samaan aikaan toteutettu Kelan taksipalvelujen kilpailutus lisäsivät liikennepalvelujen tuottamisen haasteita. Liikennepalvelulain ja Kela-kilpailutuksen maaseutuvaikutusten arviointi ja todentaminen harvaan asutulla maaseudulla on tärkeää, jotta saadaan faktatietoa palvelujen kehittämiseen. Kehittämistä tarvitaan palvelujen saatavuuden ja saavutettavuuden parantamiseksi, liikennepalveluja tuottavan yritystoiminnan edellytysten turvaamiseksi sekä julkisen sektorin kustannusten kasvun hillitsemiseen. Kaikki em. asiat ovat merkityksellisiä maaseudun kuntien elinvoiman ylläpitämisessä. Hankkeessa selvitetään liikennepalvelujen kokonaisuus sekä nykytila (määrät, kustannukset) harvaan asutun maaseudun kunnissa. Lisäksi kootaan tietoa liikennepalvelulain sekä Kela-kilpailutuksen maaseutuvaikutuksista sekä tehdään ehdotuksia jatkotoimenpiteiksi ja kokeiluiksi kerätyn tiedon analyysin sekä kumppanuuspöytien tulosten pohjalta. Hanke toteutetaan Pohjois-Savossa Rautalammin, Tervon ja Vesannon kunnissa ajalla 1.11.2019 - 30.4.2020. Tuloksia hyödynnetään kuntien ja toimijoiden kehitystyön sekä uudenlaisten toimintamallien suunnittelussa ja suuntaamisessa sekä pilottien ja kokeiluiden suunnittelussa. Pitkän tähtäimen tavoitteena on parantaa liikennepalvelujen saatavuutta harvaan asutulla maaseudulla sekä pysäyttää kuntien liikennepalveluiden kustannusten kasvu. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 108319 Aloituspäivämäärä 01.11.2019 Loppumispäivämäärä 29.09.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.1 Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Selvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat ikääntyvä väestö logistiikka Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Maaseudun kehittämisyhdistys Mansikka ry Toteutuskunta RAUTALAMPI Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: