Hanke Kehittämishanke - 34041 Soinin ExtremePark -hanke Soinin kunta 03.04.2017 - 23.06.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Ulkoilu on osa lähes kaikkien suomalaisten elämää. Koko aikuisväestöstä 96 % harrastaa jotakin ulkoilulajia vuoden mittaan. Eri selvityksissä luontomatkailu on nähty sekä kansallisesti että kansainvälisesti merkittävimmäksi matkailun tulevaisuuden kasvusuunnaksi. Nousevia trendejä ovat mm. perinteisiin liittyvät arvot, joka viittaa matkailijan tarpeeseen perehtyä paikalliseen elämäntapaan ja tekemiseen. Soinissa on maakunnallisesti sekä kansallisesti merkittäviä mahdollisuuksia kehittää luontoon perustuvaa virkistys- ja matkailupalvelutoimintaa. Alueen luonto on monimuotoista, maisemaltaan monipuolista ja hyvinkin vaihtelevaa. Metsäisyys, suot sekä lukuisat pienet järvet ja lammet erottavat Soinin muusta Etelä-Pohjanmaasta. Ympäröivä luonto tarjoaa monimuotoisia mahdollisuuksia kehittää matkailu- ja virkistystoimintaa palvelevaa reitistöinfrastruktuuria ja tätä kautta uusia luontoreittejä ja paikallista luonto- ja kulttuuriarvoja arvostavaa ja niihin perustuvaa virkistys- ja matkailutoimintaa. Vuorenmaan rinnehiihtoalue ympäristöineen on keskeisin Soinin matkailua palveleva kärkikohde, jossa on paljon kehittämismahdollisuuksia alueen luonnonolosuhteista sekä vaihtelevista maastonmuodoista johtuen. Alue myös toimii lähivirkistyskohteena alueen asukkaille. Hankkeen toimesta rinnehiihtokeskuksen kehittämistä tullaan lähestymään uudesta näkökulmasta. Rinne on lyhyydestään huolimatta varsin jyrkkä ja tämä mahdollistaa alueen kehittämisen sellaisten lajien näkökulmasta, jossa on esimerkiksi tarve tehdä useita toistoja lyhyemmillä matkoilla. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 34041 Aloituspäivämäärä 03.04.2017 Loppumispäivämäärä 23.06.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Kulttuuri- ja luonnonperintö, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat aktiviteettimatkailu kulttuuri matkailu Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Kuudestaan ry Toteutuskunta SOINI Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: