Offentlig projektbeskrivning
Aittasouvi 2016-17 kehittämishankkeen tarkoituksena on suunnitella ja järjestää tapahtumia Merijärven keskustaan rakennettavan Aittatorin alueelle. Tapahtumia ideoidaan ja järjestetään osallistavasti Merijärven asukkaiden kanssa. Tärkein Aittatorin tapahtumista tulee olemaan syyskuussa järjestettävä persoonallinen ja mieleenjäävä koko perheelle suunnattu sadonkorjuuhenkinen perinnejuhla, Aittasouvi. Aittasouvi halutaan vakiinnuttaa hankkeen aikana joka vuosi toistuvaksi tapahtumaksi, ja siitä on tarkoitus tulla suurin Merijärvellä järjestettävistä tapahtumista. Aittasouville ja muille paikallisille perinnetapahtumille on Merijärvellä ilmiselvä kysyntä. Ne vahvistavat yhteisöllisyyttä, vahvistavat paikan identiteettiä sekä luovat tyhjälle paikalle merkityksen. Tapahtumat voivat myös uudistaa aluetta, edistää positiivista mielikuvaa kunnasta ja jopa houkutella tapahtumamatkailijoita. Positiivinen uutisointi, yhteisölliset tapahtumat ja mahdollisuus olla mukana kehittämässä omaa kotikuntaa saavat kunnan asukkaat viihtymään paikkakunnallaan paremmin. Aittasouvi-hankkeen tarkoitus on myös toimia innostavana esimerkkinä kuntalaisille: mitä tahansa voidaan saada aikaiseksi myös pienellä paikkakunnalla, kun käytetään luovuutta ja puhalletaan yhteen hiileen!
Mer information
Program/Fond
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020
Projektnummer
25010
Startdatum
01.06.2016
Slutdatum
05.12.2019
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
7.4 Service på landsbygden
Typ av åtgärd
Service på landsbygden och utveckling av byar
Åtgärdens specifierare
Landsbygdsservice, utveckling
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto