Projekt
Utvecklingsprojekt - 147976

HighwaySavo -vaikuttavaa viestintää Pohjois-Savon Leader -toiminnasta

Kehittämisyhdistys Mansikka ry

31.01.2021 - 29.06.2024

Är igång

Offentlig projektbeskrivning

Pohjois-Savon kolme Leader-ryhmää Mansikka, Kalakukko ja Ylä-Savon Veturi ovat toteuttaneet kukin kaudelle laadittua strategiaansa onnistuneesti ja tuloksia on saatu. Kesäkuuhun 2020 mennessä maakunnassa oli jaettu jo 13,4 M€ EU:n, valtion ja kuntien rahoitusta maaseuden kehittämisideoille. Tulosten lisäksi tärkeää on myös kertoa rahoituksen vaikutuksista ja vaikuttavuudesta eri kohderyhmille (MMM, Ruokavirasto, kansanedustajat, kuntapäättäjät, suuri yleisö) 2014-2020 ohjelmakauden osalta ja suunnitella myös uuden rahoituskauden vaikuttavuusviestintää. Yhteistyöstä viestintäverkostojen ja muiden sidosryhmien kanssa niin maakunnassa kuin valtakunnallisestikin on pidettävä jatkuvasti huolta. Hankkeen tavoitteena on: - Koota ja viestiä Leader-rahoituksen kehittämisen tuloksia, vaikutuksia ja vaikuttavuutta Pohjois-Savossa eri kanavissa ja viestinnän muodoissa (esim. printtimedia, radiokanavat, videot, some-kanavien eri mahdollisuudet) - Lisätä maaseuturahaston, Leader-toiminnan ja paikallisten kehittämisstrategioiden tunnettuutta Pohjois-Savon alueella digitalisaation mahdollisuuksia hyödyntäen (esim. livelähetykset, podcastit, blogit) - Ylläpitää ja kehittää käytössä olevia tiedotuskanavia sekä seurata uusia, potentiaalisia viestintäkanavia ja -keinoja, sekä käyttöönottaa niitä tarpeenmukaisesti - Ylläpitää ja tehostaa maaseutuverkoston viestintään ja alueiden väliseen viestintäyhteistyöhön osallistumista sekä osallistua uusiin viestintäyhteistyömuotoihin. - Monipuolistaa ja tukea Leader-ryhmien henkilöstön, luottamushenkilöiden ja hanketoimijoiden viestintäosaamista mm. vaikuttavuusviestintintään ja saavutettavuuteen liittyen. Hankkeen tuloksena Pohjois-Savon Leader-toiminnan ja paikallisten kehittämisstrategioiden tunnettuus lisääntyy. Tietoisuus Leader-työn tuloksista ja vaikuttavuudesta kasvaa. Maaseudun kehittämisen parissa työskentelevien yhteistyö kehittyy alueellisesti edelleen ja mukaan saadaan myös uusia toimijoita.

Mer information

Program/Fond

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Projektnummer

147976

Startdatum

31.01.2021

Slutdatum

29.06.2024

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Åtgärd

Utvecklingsprojekt

Underåtgärd

1.2 Informationsförmedling och demonstrationer

Typ av åtgärd

Utbildning och information

Åtgärdens specifierare

Informationsförmedling och demonstrationsåtgärder, utveckling

Projektkaraktär

Interregional

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner