Projekt
Allmännyttigt investeringsprojekt - 104245

Partiolippukunnan leiri- ja retkialueen kehittäminen

Karhulan Korvenkävijät ry

01.08.2019 - 01.02.2022

Avslutat

Offentlig projektbeskrivning

Partiolippukunta Karhulan Korvenkävijät rakentaa omistamalleen retkialueelle kotalaavun (tulisija ja majoitustilan noin 12 hengelle), huoltorakennuksen wc-tiloilla sekä erillisen nuotiopaikan penkkeineen. Kymijoen rannalla sijaitsevalle alueelle tullaan toteuttamaan lisäksi telttapaikkoja, lippuaukea ja laituri. Lisäksi alueelle rakennetaan kaivo. Rakennettua aluetta tullaan hyödyntämään nuorisotyössä, erityisesti partiolaisten kouluttamisessa sekä kasvattamisessa. Aluetta voidaan hyödyntää ja sitä käyttää myös yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Oman lippukunnan toiminnan lisäksi aluetta voivat hyödyntää muut Kymenlaakson partiolippukunnat ja muut Kotkan kunnan alueella toimivat nuorisotoimintaa tukevat yhdistykset. Kuvatun käytön lisäksi yhteistyötä alueen käytön osalta voidaan tehdä esimerkiksi paikallisen metsästysseuran kanssa. Valmistuttuaan retkialuetta hyödynnetään leiri- ja retkeilytoiminnan mahdollistamisen lisäksi koulutustilaisuuksien järjestämisen mahdollistavana paikkana.

Mer information

Program/Fond

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 - 2020

Projektnummer

104245

Startdatum

01.08.2019

Slutdatum

01.02.2022

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Åtgärd

Allmännyttigt investeringsprojekt

Underåtgärd

7.5 Fritid och investeringar i turism

Typ av åtgärd

Service på landsbygden och utveckling av byar

Åtgärdens specifierare

Investeringar som gäller fritid och turism

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner