Offentlig projektbeskrivning
Liperin kunta on käynnistänyt hankeprosessin luontoliikuntareittien olosuhteiden parantamiseksi: Vaihe 1: Nyt meneillään on Pyörällä poluille -kehittämishanke (120869), jonka hankesuunnitelmaan kuuluvana on tehty tätä nyt haettavaa hanketta varten suunnitelmat reittien ja opastuksen toteuttamiseksi, tarvittavan kaluston hankkimiseksi sekä käyty sopimuksiin johtavat neuvottelut maanomistajien ja yhteistyökumppanien kanssa. Vaihe 2: Tällä hakemuksella haetaan nyt avustusta hankkeelle, jonka avulla toteutetaan kehittämishankkeessa aikaansaadut suunnitelmat. Tämän hankkeen toimet toteutetaan 1.9.-31.12.2020 välisenä aikana ja niitä jatketaan tarpeen mukaan keväällä 2021. Tällä hankkeella toteutetaan Ylämyllyn, Käsämän ja Vaivion taajamista sekä Pärnävaaran ja Lykynlammen urheilukeskuksista helposti saavutettava uudistunut ja laajentunut Kinttupolut -luontoliikuntareitistö (n. 65km), joka on tarkoitettu maastopyöräilyyn, polkujuoksuun ja kävelyyn. Reitistö koostuu seitsemästä toisiinsa yhdistyvästä rengasreitistä, joista yksi on myös talviulkoiluun (kävely, juoksu ja fat bike -pyöräily) sopiva säännöllisesti huollettu reitti. Tämän reitistön osaksi Pärnävaaralle syntyy tällä hankkeella myös tasokas, turvallinen ja huolellisesti ylläpidetty alamäkipyöräilyreittien kokonaisuus. Voimakkaasti yleistyvän alamäkipyöräilyn tarpeiden ja alueella tapahtuvan muun hyvin aktiivisen liikkuntatoiminnan yhteensovittamisen takia reitit rajataan tietylle alueelle, rakennetaan vetovoimaisiksi ja opastetaan kaikkien liikkujien kannalta turvallisiksi. Reitistökokonaisuus ja opastus yhdistyy Jaama Trailiin ja edelleen Kontionpolkuihin ja näin seutukunnalle syntyy Suomen ja kansainvälisessäkin mittakaavassa ainutlaatuinen n. 160km pitkä, tasokas ja yhtenäisesti opastettu reitistö, joka etenkin maastopyöräilyreitistönä lisää matkailijoiden määrää alueella ja luo näin mahdollisuuksia uudenlaiselle elinkeinotoiminnalle.
Mer information
Program/Fond
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020
Projektnummer
140024
Startdatum
30.07.2020
Slutdatum
26.04.2023
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Åtgärd
Allmännyttigt investeringsprojekt
Underåtgärd
7.4 Service på landsbygden
Typ av åtgärd
Service på landsbygden och utveckling av byar
Åtgärdens specifierare
Landsbygdsservice, investering
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto