Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 13309 3D Circus – Desing & Printing Tour 2016-17 Äänekosken Ammatillisen Koulutuksen kuntayhtymä 01.01.2016 - 27.02.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Sisältö Hankkeen aikana 3D mallinnuksen ja tulostuksen mahdollisuuksia avataan informatiivisten tapahtumien kautta. Tapahtumat ja tilaisuudet viedään lähelle kohderyhmiä alueen paikkakunnille, mm. kouluille, yrityksiin, seurojen tai yhdistysten tilaisuuksiin, kunnantaloille tai kirjastoihin. Hanketta toteutetaan myös työpajojen, asiantuntijaluentojen ja kilpailun kautta sekä annetaan tukea 3D-tekniikkaan liittyvien jatkosuunnitelmien osalta. Kohderyhmät Pääasialliset kohderyhmät ovat alueen oppilaitosten ja kansalaisopistojen oppilaat ja opettajat, yritysten ja organisaatioiden henkilöstö sekä yhdistykset ja erilaiset toimintaryhmät. Lisäksi tilaisuuksiin kutsutaan myös mm. kuntien päätöksentekijöitä. Tavoitteet Hankkeen tavoitteena on 1. Jakaa uusinta tietoa seutukunnalle siitä, miten tuotteita voidaan suunnitella ja valmistaa 3D:tä käyttäen. Tiedonvälityksessä ja tilaisuuksissa huomioidaan kohderyhmä, mm. lapsille ja nuorille kerrotaan aiheesta heidän näkökulmastaan, aikuisille ja yrityksille viestinnässä ja tiedonvälityksessä otetaan huomioon heidän tarpeensa 2. Välittää uuden tekniikan tuomia mahdollisuuksia yritys-, harrastus- ja opetusmaailmaan 3. Innostaa lapsia ja nuoria 3D mallintamiseen ja tulostukseen 3D kilpailun kautta 4. Tukea kiinnostuneiden tahojen jatkosuunnitelmia antamalla yksilöllistä tietoa ja suunnittelutukea 5. Hankkia kaksi kannettavaa tietokonetta ja kaksi 3D-tulostinta eri tulostusmateriaaleille Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 13309 Aloituspäivämäärä 01.01.2016 Loppumispäivämäärä 27.02.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 1.2 Tiedonvälitys ja esittelytoimet Toimenpiteen tyyppi Koulutus ja tiedonvälitys Toimenpiteen tarkenne Tiedonvälitys ja esittelytoimet, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Leader VIISARI ry Toteutuskunta ÄÄNEKOSKI Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: