Hanke Kehittämishanke - 75022 Juventude -hanke (työnimi) -Esiselvitys kansainvälisestä, nuorten ympäristöherkkyyttä edistävästä hankkeesta Maaseudun Sivistysliiton Joensuun kulttuuriyhdistys ry 01.09.2018 - 01.03.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Esiselvityshankkeen tavoitteena on kartoittaa mahdollisuuksia ja edellytyksiä kansainväliseen Leader-hankkeeseen, jonka tavoitteena on lisätä nuorten ympäristöherkkyyttä ja tiedostamista. Ympäristöherkkyys laajempi käsite kuin esimerkiksi luontosuhde. Ympäristöherkkyydellä tarkoitetaan tässä hankkeessa laajaa suhdetta ympäristöön, niin rakennettuun kuin luonnon ympäristöön. Tutkimusten mukaan nuoria kiinnostaa ympäristöasiat ja ilmastonmuutoksen hidastaminen. On kuitenkin myös huomattu, että konkreettisia asioita, yhteisiä tekoja tai vapaaehtoistyötä asioiden edistämiseksi on vaikeampi saada alulle. Nuoret voivat myös tarvita rohkaisua toiminnan aloittamiseen ja konkreettista apua ja taitoja yhteisen toiminnan järjestämiseen. Nuoret ovat huomisen toimijoita, ilmiöiden ja käsitysten määrittelijöitä ja päättäjiä. On keskeistä luoda heille toimintavalmiuksia tehdä itsensä ja yhteisönsä kokoisia ratkaisuja liittyen yhteiseen ympäristöön ja kestävään kehitykseen. Hankkeen suurimpia anteja voi olla eri maissa asuvien nuorten välinen dialogi. Nuorille maapalloistuminen on arkipäivää ja itsestäänselvyys. Sosiaalinen media, vlogit ja tube-ilmiöt tuovat nuorisokulttuuria tutuksi eri puolilta maailmaa. Varjopuolena jatkuvan kasvun ja globaalin talouden tarve tuottaa kuitenkin uusia sosiaalisia ja ekologisia haasteita. Myös ennakkoluuloisuus ja rasismi ovat saaneet uusia näkyviä muotoja. Ilmastonmuutos koskettaa kaikkia kaikkialla, se voi olla siis myös yhdistävä tekijä. Jokaisella maalla on omat erityislaatuisuutensa ja ekososiaaliset kipupisteensä, joiden pohtiminen ja jakaminen yhdessä voi olla hyödyllistä paitsi ympäristölle, myös nuorten oman kasvun ja ymmärryksen laajentamisessa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 75022 Aloituspäivämäärä 01.09.2018 Loppumispäivämäärä 01.03.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.1 Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Selvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat nuoret sosiaalinen media ympäristö Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Karjalan ELY-keskus Leader-ryhmä Joensuun Seudun LEADER-yhdistys ry Toteutuskunta JOENSUU Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % Jaa: