Hanke Kehittämishanke - 213474 Kase ERKKA – Erikoiskasviviljelijäksi yhteistyöllä Lestijärven kunta 01.12.2022 - 25.03.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Alueella on ollut enenevässä määrin kiinnostusta erikoiskasvien viljelyyn. Maatiloilla ja maaseutuyrityksissä se on nähty vaihtoehtona monipuolistaa viljelyä sekä vahvistaa kilpailukykyä uudella liiketoiminnalla. Alueella aiemmin toteutettujen hankkeiden myötä innostus ja osaaminen erikoiskasviviljelyä kohtaan on kasvanut, mutta silti kynnys viljelyn aloittamiseen on korkea. Tietoa on saatu mm. tuotekehityksestä ja uuden viljelytavan käyttöönotosta, mutta kannattavan liiketoiminnan näkökulmasta konkreettista tietoa ja neuvontaa on hyvin vähän saatavilla. Erikoiskasvien tuotannossa kasvien kasvatusajat ovat usein hyvin pitkiä ja siten viljelytuotot ovat saatavissa vasta usean kasvukauden jälkeen. Kokonaisuudessaan se sitoo pääomia hehtaaria kohden pitemmäksi ajaksi kuin tavanomaiset viljelykasvit. Perustellulla tiedolla ja neuvonnalla saataisiin lisättyä viljelijöiden tietämystä erikoiskasveista ja niiden taloudellisesta kannattavuudesta. Tiedon lisääntymisen myötä erikoiskasviviljelyn pinta-alat saadaan kasvamaan, kun viljelijät voivat aloittaa viljelyn pienemmillä pinta-aloilla yhteistyössä muiden viljelijöiden kanssa. Viljelypinta-alojen kasvaessa myös tuotantoerät kasvavat, jolloin yhteistyö jatkojalostuksessa ja markkinoinnissa tehostuu. Näin ollen tuotetta saadaan suurempia eriä markkinoille joko myytäväksi tai omaan jatkojalostukseen. Hyödyntämällä olemassa olevia ja hankittavia koneita ja laitteita yhteisesti saadaan kustannussäästön lisäksi tuotanto laajenemaan nopeammin kuin yksittäisten yrittäjien viljelyn osalta. Samalla tuotannon riskiä hajautetaan useammalle yrittäjälle ja kasvupaikalle. Hankkeen tavoitteena on saada lisää erikoiskasvien viljelyä alueelle sekä useampia viljelijöitä, jotka saisivat lisätuottoa pelloistaan. Hankkeen toimilla levitetään tietoisuutta erikoiskasviviljelystä mahdollisuutena pienille tiloille. Hankkeen tarkoituksena on löytää uusia sopimusviljelykumppaneita sekä lisätä kontakteja yritysten ja viljelijöiden välille. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 213474 Aloituspäivämäärä 01.12.2022 Loppumispäivämäärä 25.03.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.2 Uusien tuotteiden ja menetelmien kehittäminen Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Valtiontukea sisältämätön hanke (100 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Uusi liiketoiminta kasvintuotanto lähiruoka maatilojen monialaisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjanmaan ELY-keskus Toteutuskunta LESTIJÄRVI Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: