Hanke Kehittämishanke - 92165 Kuvakirja-kumppanuus Nastola-seura ry 05.03.2019 - 16.06.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Nastola-seura järjestää vapaaehtoisvoimin korkeatasoista taidetapahtumaa tyhjänä seisovaan Nastolan kunnantaloon. Tiloissa toteutetaan Veikko Halmetoja kuratoima Nastolan Kesänäyttelyn 2019 Kuvakirja kunnantalolla/ The Picture Book ajalla 12.6.-18.8. Yhteensä taiteilijoita on 20: maalauksia, valokuvia, videoita, kuvituksia, graffiteja, veistoksia, installaatioita, yhteensä liki 200 teosta. Lisäksi järjestetään ilmaistapahtumana Väristyksiä sarjakuvafestari 13.-16.6. Näyttelykokonaisuuteen kuluu myös lasten kuvataidekursseja, työpajoja ja konsertteja. Lisätietoja nastolankesanayttely.fi Hankkeen tavoitteena on mahdollistaa tyhjän julkisen tilan käyttö Kuvakirja kunnantalolla -taidenäyttelylle. Tavoitteena on myös aloittaa dialogi Lahden kaupungin kanssa vastaavien tilojen antamisesta yhdistysten vapaaseen käyttöön kumppanuuteen perustuen. Suomen Kotiseutuliiton fasilitoimana järjestään kaksi avointa tilaisuutta vuoropuhelun käynnistämiseksi. Kumppanuuden toivotaan jatkuvan strategisena ja yhteydenpito tiiviinä toimijoiden välillä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 92165 Aloituspäivämäärä 05.03.2019 Loppumispäivämäärä 16.06.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Kulttuuri- ja luonnonperintö, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kulttuuri Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Leader-ryhmä Etpähä ry Toteutuskunta NASTOLA Julkisen rahoituksen osuus: 75,00 % Jaa: