Hanke Kehittämishanke - 16317 Nuoren Raide- työelämään Sotkamon kunta 18.01.2016 - 25.01.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Nyt haettavalla kehittämishankkeella on tarkoituksena lisätä haastavassa elämäntilanteessa olevien nuorten työllistymismahdollisuuksia. Hankeen lähtökohtana on ollut ESR:n rahoittama kolme vuotinen Väliasema -Raide tulevaisuuteen -hanke, jossa alle 29 -vuotiaiden työelämän ulkopuolella olevien sotkamolaisten työ- ja toimintakykyä parannetaan yksilövalmennuksen keinoin. Yhtenä Väliaseman tavoitteista on ollut mahdollistaa nuorille työelämäkokeiluja matalalla kynnyksellä. Pieniä työtehtäviä on ollut vaikea löytää yrityksistä niin, että hankkeeseen osallistuja voisi suoraan työllistyä yritykseen. Kehittämishankkeessa pureudutaan tähän haasteeseen madaltamalla yritysten kynnystä työllistää paikkakunnan nuoria. Hanke jakautuu kolmeen osioon; selvitystyöhön, koulutustyöpajoihin ja uuden toimintamallin luomiseen. Kehittämishankkeessa koulutetaan nuoria perustamaan yrityksiä sekä toimimaan erilaisten yritysten tehtävissä koulutustyöpajojen ollessa avoimia tilaisuuksia kaikille asiasta kiinnostuneille. Selvitystyö kohdentuu kartoittamaan pieniä työtehtäviä kaikilta sektoreilta. Kehittämishankkeella selvitetään mitä kaikkea tarvitaan, että saadaan nuoret ja yritykset mukaan toimintaan. Tähän tarvitaan kehittämishankkeeseen sidottu koulutukseen ohjaaja, joka yhteen sovittaa mitä toimia työn organisoiminen vaatii ko. kohderyhmälle. Koulutuksen ja kehittämishankkeessa luotavan toimintamallin avulla mallinnetaan yritys, joka pyrkii tarjoamaan pieniä työtehtäviä vaikeassa työtilanteessa oleville nuorille. Kehitettyjä toimintamalleja arvioidaan ja analysoidaan sekä pohditaan saatujen tietojen perusteella parannusehdotuksia. Kehittämishanke toimisi käynnissä olevan hankkeen tukena työpaikkojen järjestämiseksi. Hankkeen avulla pyritään vähentämään yritysten byrokratiaa, sillä se näyttää olevan esteensä lyhytaikaiseen työsuhteeseen nuoria, joilla on vaikeuksia työllistyä itsenäisesti vapaille markkinoille. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 16317 Aloituspäivämäärä 18.01.2016 Loppumispäivämäärä 25.01.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat nuoret Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kainuun ELY-keskus Leader-ryhmä Elävä Kainuu LEADER ry Toteutuskunta SOTKAMO Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: