Offentlig projektbeskrivning
Lähdetään liikkeelle! hanke toimii hyvin tiiviissä yhteistyössä pomarkkulaisten urheiluseurojen, seurakunnan, yritysten, seudun oppilaitosten, PoSa:n, KELA:n Prizztechin sekä kunnan hallintokuntien kanssa. Hankkeen perusajatuksena on kannustaa työttömiä osallistumaan täysipainoisesti ja tasavertaisena kunnan toimintaan. Lähdetään liikkeelle hankkeessa Pomarkussa järjestettävät liikuntapalvelut tarjotaan maksuttomina paikkakuntalaisille työttömille ja he pääsevät aktiivisesti mukaan uutta luovaan toimintaan; osallisuus lisääntyy. Samalla he sitoutuvat osallistumaan kunnassa järjestettävään aktiiviseen ohjaukseen, jonka tarkoituksena on poluttaa heitä pois työttömyydestä yksilöidyn suunnitelman mukaisesti. Kunnassa käynnissä oleva Yhteisöllinen Pomarkku hanke teki kyselyn kaikille kuntalaisille toivotuista muutoksista ja suunnitelmista kunnan elinvoimaisuuden ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Suurimmaksi kehityskohteeksi kuntalaiset nostivat työttömyyden hoidon. Hankkeessa työttömät pääsevät osallistumaan hyvinvointia tukevaan osallistavaan toimintaan: osallistumaan itse erilaisiin liikunta-aktiviteetteihin, ylläpitämään urheiluvälineiden välinevuokraamoa, hoitamaan monitoimihallin infopistettä ja osallistumaan kaikkeen urheiluun liittyvään toimintaan matalan kynnyksen työtoiminnassa. Työttömät voivat osallitua myös valmennus- tai muihin seuratoiminnan tarjoamiin tehtäviin. Pidemmällä tähtäimellä on tarkoitus löytää heille uusia urapolkuja. Pomarkun kunnassa on kolmisen vuotta toiminut ns. seinätön työpaja, joka sai alkunsa pitkäaikaistyöttömille suunnatusta Kuntakokeilu hankkeesta. Pomarkussa niin kunnan virkamiehet kuin kuntalaisetkin ovat omaksumassa uuden tavan toimia työttömyyden hoidossa. Lähdetään liikkeelle! hanke kehittää toimintaa edelleen yhteisöllistävämpään ja tasavertaisempaan suuntaan - työllisyyden hoidon toimet koskevat kaikkia pomarkkulaisia työttömiä työttömyyden kestosta riippumatta.
Mer information
Program/Fond
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020
Projektnummer
23287
Startdatum
01.04.2016
Slutdatum
01.03.2019
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
7.4 Service på landsbygden
Typ av åtgärd
Service på landsbygden och utveckling av byar
Åtgärdens specifierare
Landsbygdsservice, utveckling
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto