Projekt
Utvecklingsprojekt - 14483

Perinteiset kädentaidot

Vesilahden Museoyhdistys ry

18.09.2015 - 07.01.2019

Avslutat

Offentlig projektbeskrivning

TIIVISTELMÄ Vesilahden museoyhdistys on tarjonnut monivuotisen toimintansa yhteydessä työnäytöksiä perinnekäsitöistä erilaisissa kotiseutumuseon tilaisuuksissa. Nykyinen innostus luonnon- ja kierrätysmateriaaleihin sekä tuunaukseen on luonut tarpeen oppia vanhoja käsityötaitoja, joihin museolta on kyselty neuvoja.Vanhojen taitajien määrä on nopeasti vähenemässä. Lisäksi Vesilahden Taitokeskuksen toimintapiste on lopetettu läntisen Vesilahden alueelta, mikä lisää ohjausvajetta. Ratkaisuksi Museoyhdistys on nyt suunnitellut kehittämishankeen, jonka avulla on käynnistetään ympärivuotinen kerhotoiminta, jossa vanhat mestarit voivat siirtää perinteisiä kädentaitoja nuoremmille sukupolville. Kerhoissa opastetaan tekemään itse hyödyllisiä tuotteita kotiin, jopa myyntiinkin, esimerkiksi leipää, leluja, asusteita, tallukkaita ja riukuaitaa,. Kerhomalleja kehitellään hankkeen aikana niin, että syntyy kaiken ikäisille avoimia, helppoja, osallistumisen ja tekemisen pajoja, lähelle asukkaita. Hankeaika on 18.9.2015 - 17.9.2017 ja hankkeen kokonaiskustannukset ovat 42 325 €.

Mer information

Program/Fond

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Projektnummer

14483

Startdatum

18.09.2015

Slutdatum

07.01.2019

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Åtgärd

Utvecklingsprojekt

Underåtgärd

7.6 Kultur- och naturarv

Typ av åtgärd

Service på landsbygden och utveckling av byar

Åtgärdens specifierare

Kultur- och naturarvet, utveckling

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner