Opetustila Helsinki Viikin tutkimustila Helsingin yliopisto Esittely Kasvinviljely Metsä Eläimet Teknologia Ilmastotoimet Viikin tutkimustila Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellinen tiedekunta on kansainvälisesti korkeatasoinen ja kansallisesti ainutlaatuinen tiedekunta. Tuotamme uutta tutkimukseen perustuvaa tietoa ja koulutamme kestävän biotalouden ja siihen liittyvän liiketoiminnan osaajia yhteiskunnan ja elinkeinoelämän tarpeisiin. Tutkimuksemme ja koulutuksemme painottuvat uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön, maatalouteen ja ruokaan, metsään ja materiaaleihin, sekä vesistöihin ja veden käyttöön liittyviin kysymyksiin. Tiedekuntamme sijaitsee Helsingissä Viikin kampuksella, johon kuuluvat myös Viikin tutkimustila, kasvihuoneet sekä arboretum. Ruralia-instituutti toimii Seinäjoella ja Mikkelissä. Hyytiälän metsäasema Juupajoella palvelee erityisesti metsä- ja ilmakehätieteisiin liittyvää tutkimusta ja opetusta. Suomen korkein maatalousopetus siirrettiin nykyiseen Helsingin yliopistoon vuonna 1896. Viikin opetus- ja koetila perustettiin 1930-luvulla antamaan korkeakoulutasoista maatalousopetusta ensimmäisenä Suomessa. Vuonna 1949 Helsingin yliopisto päätti maatalousopetuksen keskittämisestä Viikin kampukselle. Kampus on laajentunut voimakkaasti 1990- ja 2000-luvuilla. Profilointi Viikin tutkimustila ei ole varsinainen koulutila, eivätkä opiskelijat tee tilalla töitä, sillä käytännön töiden opettaminen yliopisto-opiskelijoille ei ole tarkoituksenmukaista. Viikin tutkimustilan tavoitteena on nimensä mukaisesti toimia tutkimusalustana, eli tarjota maatilainfrastruktuuri alan tutkijoiden käyttöön. Viikin tutkimustilalla on vahvasti esillä lypsykarjatutkimus, ruokintatutkimuksissa painottuvat tällä hetkellä etenkin lypsykarjan metaanipäästöjen vähentäminen. Myös peltopuolella tutkimuksen painopiste on ilmastoasioissa, keihäänkärkenä muutaman vuodesta 2021 toiminnassa ollut, peltomaan ilmastovaikutuksia tutkiva SMEAR-Agri-mittausasema. Toiminnan kohteet Lypsykarjan metaanintuotannon vähentäminen Peltomaan ilmastovaikutukset (SMEAR-Agri) Biohiili (Pohjoimaiden pitkäaikaisimmat biohiilikokeet) Viljelyn monimuotoisuus Tapahtumat Lehmien laitumelle lasku yhteistyössä Valion kanssa, luokkaa 5000 kävijää Perustiedot Tuotannon tyyppi Tavanomainen Tuotantosuunta Peltokasvien viljely, Kotieläintuotanto Peltopinta-ala 155 ha Eläimet lypsylehmät 65 kpl Yhteistyö Harjoittelutilat Satunnaista yhteistyötä Yritykset Säännöllistä yhteistyötä Muut oppilaitokset Satunnaista yhteistyötä Paikalliset toimijat Satunnaista yhteistyötä Erilaiset hankkeet Säännöllistä yhteistyötä Kasvinviljely Viljelykierto Noin kolmannes pinta-alasta on nurmella ja nurmikerto on 3 satovuotta. Nurmilohkoja kierrätetään niin, että nurmikierrossa ovat mukana kaikki nurmelle soveltuvat lohkot (ei tulvanarkoja). Muita viljelykierrossa olevia kasveja ovat ohra ja kaura, härkäpapu ja öljykasvit. Samaa kasvilajia ei lähtökohtaisesti viljellä samalla lohkolla peräkkäisinä vuosina. Nurmikiertoa suunnitellaan 2 vuotta etukäteen, muuten kasvilajivalinnat tehdään vuosittain tilanteen mukaan. Maalajit Savimaat HeS 105 ha Kivennäismaat HtMr 50 ha Ojitustyypit Salaojitus 150 Metsä Metsät Opetusmetsiä Ei Talousmetsiä Ei Käyttöoikeusmetsiä 40 Jatkuva kasvatus metsiä ei hoideta, ne toimivat puistometsinä Erityiskohteet Luonnonsuojelualueet Eläimet Eläintoiminta Tilan eläimet Naudat Lypsyjärjestelmä Putkilypsy, Lypsyrobotti Navetta Lämminpihatto Naudat Ayshire Teknologia Kotieläintuotannon teknologia Ruokinta-automatti, väkirehut Dataa kerätään, Dataa hyödynnetään Ruokinta-automaatti, karkearehut Dataa kerätään, Dataa hyödynnetään Lypsyrobotti Dataa kerätään, Dataa hyödynnetään Kameravalvonta Dataa kerätään, Dataa hyödynnetään, Dataa on jaettu muille Märehtimisen seuranta Dataa kerätään, Dataa hyödynnetään Maidon laadun mittaus Dataa kerätään, Dataa hyödynnetään Aktiivisuusmittari Dataa kerätään, Dataa hyödynnetään Korvamerkin lukija Dataa kerätään, Dataa hyödynnetään Vasikoidenjuottoautomatiikka Dataa kerätään Automaattivaaka Dataa kerätään, Dataa hyödynnetään Kasvintuotannon teknologia Sääasema Dataa hyödynnetään Ajo-opastin Dataa hyödynnetään Maaperäanturi Dataa kerätään, Dataa hyödynnetään ISOBUS-traktori Dataa kerätään, Dataa hyödynnetään ISOBUS-työkone Dataa kerätään Kasvustokuvaus Dataa kerätään, Dataa hyödynnetään Maaperäskannaus Dataa kerätään, Dataa hyödynnetään Droonikuvaus RGB/Multispectre Dataa kerätään, Dataa hyödynnetään Kasvustomittaus (lehtivihreä) Dataa kerätään Satokartoitin Dataa kerätään, Dataa hyödynnetään Konekanta Puimurit Sampo Rosenlew 2065 Traktorit Case Puma 160CVX, Valtra N141, New Holland TM155, Valmet 865, Valmet 455 Kuormaajat ja kurottajat Merlo Turbofarmer 36.7 TOP, Lundberg-pienkuormaaja, Avant Ilmastotoimet Ilmastotoimet Luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen ja edistäminen Pöljyttäjäkasvien viljely, hakamaiden ja luonnonlaidunten laiduntaminen Peltojen hyvästä kasvukunnosta huolehtiminen Nurmikierto, viljelykierto, karjanlannan käyttö Peltojen hiilensidonnan edistäminen Nurmikasvit, kevennetty muokkaus Viikin tutkimustila Sijainti 00790 Helsinki Järjestäjä Helsingin yliopisto Yhteystiedot tapani.jokiniemi@helsinki.fi 040 779 5837 Opetustilan yhteyshenkilö Tapani Jokiniemi Verkkosivut ja somelinkit Viikin tutkimustila Helsingin yliopisto MMTDK Jaa: