Osaaminen ajantasalle Yrittäjälle on tärkeää tunnistaa, millaista osaamista vahvistamalla on mahdollista edistää yritystoimintaa ja tukea omaa hyvinvointiaan. Oman osaamisen kehittäminen lisää työn hallintaa sekä luottamusta ammattitaitoon. Osaamisen johtaminen on tärkeä osa yrityksen henkilöstöjohtamista, josta lisätietoa Henkilöstöjohtamisen -osiossa. Henkilöstöjohtaminen Työelämän ja työympäristön jatkuvat muutokset vaativat tekijältään uusiutumista ja sopeutumista. Oman osaamisen ja kehittämistarpeiden tunnistaminen toimivat pontimena uuden oppimiselle. Halu osaamisen kehittämiseen kumpuaa yleensä yrityksen toiminnan tavoitteista. Päämääränä on vahvistaa tulevaisuudessa tärkeäksi nähdyt osaamisalueet vastaamaan uudistuvan työelämän tarpeisiin. Yrittäjän on hyvä huolehtia sekä omasta että työntekijöiden osaamisesta kouluttautumalla säännöllisesti, sillä osaavat ihmiset ovat menestyvän yrityksen tukijalka. Ammatillinen osaaminen on myös yhteydessä työhyvinvointiin. Kun osaaminen on ajantasaista, pystyvyyden ja osaamisen tunne tukee työssä jaksamista. Omaa osaamistaan onkin olennaista kehittää läpi työuran ja elämän eri vaiheissa. Oppia voi monella tavalla kuten koulutuksiin tai messuille osallistumalla, mentoroinnin kautta, perehdytyksen avulla tai hankkeisiin osallistumalla. Tärkeää on löytää itselleen innostavin ja motivoivin keino kehittää omaa osaamistaan. Lisätietoa osaamisen kehittämiseen liittyvistä monipuolisista koulutusvaihtoehdoista löytyy AgriHubin Koulutus -osiosta ja hankkeista Maaseutuverkoston Hankerekisteristä. Ajankohtaista yrittäjän osaamisen vahvistamisesta Kaikki ajankohtaiset › Uutinen Kenellä on velka, on vastuussa tilan johtamisesta 19.3.2025 Uutinen Viisi tärkeää asiaa kesätyöntekijöitä palkattaessa 12.3.2025 Blogi Tekoälyn aikakausi – puolesta ja vastaan 12.3.2025 Blogi 30 vuotta maaseudun palveluksessa 6.3.2025 Tapahtumia yrittäjän osaamisen vahvistamiseksi Kirjaudu sisään lisätäksesi uusi tapahtuma Kaikki tapahtumat › Live-tapahtuma 18.3. – 20.3.2025 Valtakunnallinen maaseutumatkailuyrittäjien ja -kehittäjien seminaari Etelä-Karjalassa Tapahtuman järjestää: Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry sekä tapahtuman valtakunnalliset ja alueelliset yhteistyökumppanit Webinaari 19.3.2025 klo9:00 – 11:00 Hiiliviljelysuunnitelma: kerääjäkasvit -webinaari 19.3. Tapahtuman järjestää: Seinäjoen ammattikorkeakoulu Koulutus 19.3.2025 klo17:00 – 18:00 Påverka med planering! Kort lärokurs om åkerövervakning – webbinarium Tapahtuman järjestää: Uudenmaan ELY-keskus Webinaari 19.3.2025 klo12:00 – 13:00 Ehdollisuuden vaatimukset – koulutus viljelijöille Tapahtuman järjestää: Kainuun ELY-keskus, Pohjois-Pohjanmaan ELY-Keskus